Hyppää sisältöön

Jälleen jättiyllätys suomalaisessa sienimetsässä – tällä kertaa Raumalla

Asiantuntijat ovat vahvistaneet sienen olevan Suomessa uusi laji.

Kellertäviä tatteja valkoisen muovipussin päällä
Uusi tattilaji on levinnyt jo myös Satakuntaan. Kuva: Hannele Kujala
Kati M. Rantala

Raumalla on todennäköisesti tehty hyvin harvinainen sienilöytö.

Raumalainen Hannele Kujala löysi keskiviikkona Monnan alueella tatteja, jotka ensiarvioinnin perusteella kuuluvat pohjoisamerikkalaiseen tattilajiin.

Laji tavattiin Suomesta ensimmäisen kerran vasta elokuussa Hangossa.

Sieniin erikoistunut biologi Hanna Tuovila vahvisti Ylelle kuvien perusteella sienen oleva Aureoboletus projectellus -tatti.

Sienellä ei ole vielä virallista suomenkielistä nimeä, mutta Tuovilan mukaan asia on toimikunnan pohdinnassa.

Iso tatti sammaleen keskellä
Tatti löytöpaikassaan Raumalla. Kuva: Hannele Kujala

Kujalan mukaan myös Oulun seudun sieniseura on vahvistanut lajin valokuvien perusteella. Sienestä on vielä tarkoitus ottaa näytteitä tunnistuksen varmistamiseksi.

Kyseistä pohjoisamerikkalaista tattilajia tavattiin Euroopassa ensimmäisen kerran vuonna 2007. Vuoteen 2017 mennessä tatti oli levinnyt muun Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan.

Suosittelemme sinulle