– Kerrankin nähdään naisten joukkue! Varmaan tulee lisää kannustusta, jotta saataisiin lisää junnuikäisiä tyttöjä pelaajiksi, huokaa Riihimäen Cocksin naisten edustusjoukkueen varakapteeni, 18-vuotias Bakashvir Kaur.
Hän kantaa jo huolta huomisesta. SM-sarjaan nousseen joukkueen rungon muodostavat nimittäin vuosina 2005-2006 syntyneet nuoret.
Valmentaja Kimmo Lähteenmäki myöntää, ettei vuosien 2007-2009 ikäluokissa ei montakaan junioria kasvamassa. Mutta siitä ei murehdita nyt kun jännittävä kausi on vasta edessä.
Cocksin naisjoukkue on sarjan nuorin, sillä sen keski-ikä on vain hieman yli 18-vuotta.
Joukkue odottaa lauantain debyyttiavausta HIFK:ta vastaan innokkaana. Otteluohjelmaa viedään tällä kertaa läpi kuudella joukkueella, joten putoamisvaaraa ei kenelläkään ole.
– Tunnelma on innokas ja odottava. Muutama harjoitusmatsi osoitti sen, että vastassa on kova taso, sanoo naisten 24-vuotias kapteeni Riina Sammatti.
Rivejä vahvistavat unkarilainen Nora Zvolensky ja Montenegrosta Riihimäelle saapunut Ana Saranovic. Keväällä nähtänee ulkomaalaisia jokunen lisää.
Nippanappa täysikäiset nuoret naiset ovat harjoitelleet ja kasvaneet pihkapallo kädessä ja raivanneet tiensä nyt mestaruussarjaan. Cocksille ei ole pikavoittoja luvassa, mutta oppia sitäkin enemmän.
Ensin tulee pataan, mutta sitten ei enää?
– Meillä on yksi tavoite ja se on olla aikuisten sarjan kehittynein joukkue ensi kauden aikana. Se näkyy sillä tavoin, että ensimmäisellä kierroksella ennen joulua otetaan pataan joka pelissä. Keväällä toisella kierroksella ei enää tulekaan. Se on yksinkertaisesti näin, kuittaa päävalmentaja Markku Tuomi.
Tuloksellista tavoitetta ei valmentajatiimi ole vielä asettanut.
Kimmo Lähteenmäen mukaan naisjoukkue haluaa olla aggressiivinen, pallo-orientoitunut, juosta nopeasti ja ryöstää pelivälinettä vastustajalta.
– Taitaa olla niin ettei meidän lähtö ole vielä sarjan kärkeä. Muutama kierros menee, että löydetään oikea tempo.
Naisten kulta Riihimäeltä vielä puuttuu
50-vuotias Riihimäen Cocks on nykykäsipallon menestynein seura Suomessa. Naisten edustusjoukkueen puuttuminen on ollut harmittava aukko. Nyt se on paikattu.
– Seura on kehittynyt valtavasti kaikilla rintamilla. Jotenkin naisurheilun arvostus ja yleensä tasa-arvokysymykset ovat tulleet minulle hyvin tärkeiksi, myöntää Kimmo Lähteenmäki. Hän on nähnyt useiden pelaajien kehityskaaren 6-8 -vuotiaista junioreista täysikäisiksi käsipalloilijoiksi.
Vuosikymmeniä takaperin sellaiset seurat, kuten Riihimäen Pallolyöjät ja HC-78 pitivät naiskäsipalloa Riihimäellä hengissä. Seurat toivatkin kaupunkiin useaan otteeseen SM-hopeaa sekä pronssia.
Mutta kulta yhä puuttuu. Se olisi jossakin vaiheessa Cocksin naisille ehkä tarjolla.
– Joka vuosi jos pyrkivät pikkuisen peliä parantamaan, niin uskoisin, että 3 - 4 vuoden päästä taistellaan jo mitaleista, tuumii Cocksin 50-vuotishistoriikin kirjoittanut Pekka Lehtinen. Yksi riihimäkeläisen käsipallon legendoista.
Kapteeni Riina Sammatti toivoo, että Cocks Areenan lehtereille riittäisi jatkossa katsojia.
– Naisilla ei ole tällaista tapahtumaa ollut. Se on ainutlaatuinen kokemus, kovia pelejä, kovia vastuksia. Sellaista Riihimäellä harvemmin näkee.