Hyppää sisältöön

Syyttäjä vaatii nuorelle varkautelaismiehelle neljän vuoden vankeutta puukotuksesta

Puukotus tapahtui kesäkuun alussa Varkauden Hertunrannan uimarannalla. Alaikäinen mies löi toista alaikäistä miestä puukolla rintaan. Syytetty tuomittiin viime vuonna toisesta puukotuksesta ehdolliseen vankeuteen.

Kuopion oikeus- ja poliisitalo.
Syytetyllä on aiemmasta puukotuksesta kahden vuoden mittainen ehdollinen vankeustuomio. Kuvituskuva. Kuva: Pertti Huotari
Keijo Salokangas

Syyttäjä vaatii varkautelaiselle miehelle neljän vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta kesäkuun alussa Varkaudessa tapahtuneesta puukotuksesta.

Rangaistusta vaaditaan ensisijaisesti tapon yrityksestä nuorena henkilönä ja toissijaisesti törkeästä pahoinpitelystä. Syytetty, alle 18-vuotias mies, löi alaikäistä miestä puukolla rintakehään Hertunrannan uimarannalla. Puukotus tapahtui koulujen päättäjäislauantaina 3. kesäkuuta.

Puukotettu lähti juoksemaan pakoon ja syytetty seurasi häntä puukko kädessään. Hän tavoitti paenneen miehen ja huitoi häntä kohti puukolla useita kertoja. Uhri onnistui välttämään nämä lyönnit.

Tilanne päättyi ulkopuolisten tultua väliin. Puukotetulle aiheutui rintakehään puolentoista sentin haava, joka ulottui luuhun saakka. Syytetty on myöntänyt puukotuksen ja takaa-ajon sekä kertonut tarkoituksensa olleen pelotella mies pois rannalta.

Syytetyllä on ehdollinen tuomio puukotuksesta

Syytetyllä miehellä on ehdollinen kahden vuoden mittainen vankeustuomio puukotuksesta, joka tapahtui Varkaudessa noin vuotta aiemmin, toukokuussa 2022. Rangaistuksen koeaika ulottuu joulukuulle 2025. Syyttäjä vaatii ehdollista rangaistusta täytäntöön pantavaksi.

Syyttäjän mukaan tämänkertaista rangaistusta mitattaessa miehen aiempi rikollisuus on otettava huomioon koventamisperusteena, koska uusi rikos osoittaa syytetyssä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä.

Hertunrannan tapahtumista syytettynä on toinenkin, alle 18-vuotias mies. Häntä syytetään yllytyksestä pahoinpitelyyn nuorena henkilönä. Hänen kerrotaan yllyttäneen puukottajaa väkivaltaan, kehottamalla hakkaamaan uhrin. Syyttäjä vaatii yllyttämisestä rangaistukseksi 30 päiväsakkoa.

Suosittelemme