– Näitä kuvia ette sitten käytä.
Jääkäri Niko Anttola on huonolla tuulella, vaikka syysaurinko paistaa Kainuun Prikaatin ampumaradalla kauniisti ja torstain perinteinen hernekeittolounas on 14. syyskuuta maistunut hyvin.
Hernekeitto on ollut intissä Anttolan, 20, lempiruokaa lihamakaronilaatikon ohella. Suomalaisen yksilöurheilun timanttisimpiin lahjakkuuksiin kuuluvan hiihtäjän kotiutuspäivään on enää kaksi viikkoa.
Talviurheilijoista kootun 10-miehisen tiedusteluryhmän pääkouluttaja, vääpeli Timo Varis tarkistelee, miten Anttolan kohdistuslaukaukset ovat osuneet tauluun ennen tositoimia, RK7-nimistä ampumataitoharjoitusta. Eivät kovin hyvin.
– Ihan paskaa, herra vääpeli, Anttola luonnehtii suoritustaan.
Hän palaa totisena ampumapaikalleen ja kaivaa tähtäimensiirtoavaimen varusteistaan esiin. Ex-kilpahiihtäjä Varista hymyilyttää.
Asento hakusessa
– Nikolta on jäänyt joitakin ampumaharjoituksia väliin pitkän maajoukkueleirin takia. Voi olla säätämistä tähtäimessä, mutta oikea ampuma-asento taisi olla enemmän hakusessa, Varis arvioi.
Menossa on 28. syyskuuta puolen vuoden palveluksesta kotiutuvien varusmiesten viimeistä edellinen ampumaharjoitus.
– Hyvä, motivoitunut porukka, joka on ymmärtänyt, että maanpuolustuskoulutuksen ensisijainen tavoite on oppia maanpuolustustaitoja, kouluttaja sanoo.
Niko Anttolan urheilijaelämä muuttui laakista 3. maaliskuuta tänä vuonna. Juuri 20 vuotta täyttänyt, lajiteknisiltä taidoiltaan silti jo ylivertainen hiihtäjä ankkuroi Suomen miehille 14 vuoteen ensimmäisen 4x10 kilometrin viestin arvokisamitalin Planican MM-kisoissa.
Anttolasta tuli Suomen kaikkien aikojen nuorin miesankkuri arvokisoissa, ja tulos oli heti lähes täysosuma eli MM-hopea.
MM-näytöt hän oli antanut päävalmentaja Teemu Pasaselle vuoden 2010 olympialaduilla Kanadan Whistlerissä. Anttola saavutti tammi-helmikuun taitteessa nuorten MM-kisoissa kulta- ja hopeamitalin teknisesti niin upeilla hiihdoilla, että itse Petter Northug ei ollut uskoa silmiään tv-sohvallaan Trondheimissa.
Uutta verta
Hopeasauman hänelle petasi Planicassa kuin symbolisesti 1990-luvun alussa syntynyt A-maajoukkueen ydin eli Ristomatti Hakola, Iivo Niskanen ja Perttu Hyvärinen, joka oli jo kauan kaivannut porukkaan uutta verta.
Anttolassa, toisen polven hiihtäjässä, uutta verta tuli hyvin hapekkaana.
Kun Anttola lopetteli vaiherikasta kauttaan viime keväänä, monet piirsivät hänen urheilijahorisonttiinsa mustaa pilveä.
Anttola oli päättänyt aloittaa maalis-huhtikuun taitteessa varusmiespalveluksensa Kainuun Prikaatissa, joka nykyään toimii myös talvilajien Urheilukouluna. Kesälajien Urheilukoulu on Helsingin Santahaminassa.
Whistlerin muista MM-mitalisteista Anttola sai taisteluparikseen ja tupakaverikseen sprinttihiihtäjä Eero Rantalan, jolta murtui toukokuussa armeijan suunnistuskoulutuksessa nilkka.
Rantalan kotihoidon aikana Anttola sai nauttia sellaisesta armeijassa harvinaisesta ylellisyydestä kuin yhden miehen tuvasta. Yöunen laadun takasi loistava äänieristys: tupaa käytti aiemmin varuskunnan sosiaalikuraattori, jonka keskustelut varusmiesten kanssa ovat erittäin luottamuksellisia.
Superlahjakkuuden päätöstä astua palvelukseen ja hoitaa se asianmukaisesti pidettiin hänen kehitykselleen suurena riskinä. Päävalmentaja Pasanen muistaa kevään keskustelujen sävyn hyvin. Esimerkiksi nuorten sprinttihiihdon maailmanmestarin Niilo Moilasen kehitys ei armeijan jälkeen ollut edennyt aivan pendolinona.
– Nikon palvelus suunniteltiin erittäin hyvin. Valmentajan (isä Marko Anttola) ja puolustusvoimien välillä viestintä on toiminut erinomaisesti. Olennaistahan oli se, että harjoittelua säädetään tarkasti sotilaskoulutuksen aiheuttaman kokonaiskuormituksen mukaan, maajoukkuevalmentaja Pasanen muistuttaa.
Armeijassa ei esimerkiksi aina saa optimaalisia yöunia, kun ollaan metsäreissuilla tai sotaharjoituksissa ja yövytään teltassa.
Omaa kokonaiskuormitustaan Anttolan kaltainen huippukestävyysurheilija seuraa tietenkin koko ajan omista tuntemuksistaan sekä modernin teknologian avulla.
– Koulutuksen aiheuttamaan fyysisen kokonaiskuormituksen tilaan ei tietenkään ole mitään järkeä mahduttaa kehittäviksi tarkoitettuja treenejä. Minulle oli hyvin selvää, ettei päätös käydä armeija nyt vaikuta negatiivisesti Nikon uran kokonaisuuteen, reservin upseeri Pasanen sanoo.
Erinomainen leirivire
Anttola osallistui elokuussa kolmen viikon kovalle A-maajoukkueleirille Italian Passo Lavazessa, jossa nuorukaisen vire näytti päävalmentajan silmiin ajankohtaan nähden ”erittäin hyvältä”.
Toisin kuin on luultu, Anttolalta ei jäänyt varusmiespalveluksen takia ottamatta merkittävää loikkaa määräharjoittelun saralla.
– Se on ollut vähän väärä käsitys. Kun liikutaan jo tuolla 850 tunnin huitteilla vuodessa, niin ei siihen mitään dramaattisia lisäyksiä hetkessä tehdä eikä olisi ilman armeijaakaan tehty. Muutama kymmenen tuntia vuositasolla enintään, valmentajaisä Marko Anttola toteaa.
– Armeijasta huolimatta treenimäärissä päästään nyt ihan samoihin, ja kehittävät harjoitukset ovat onnistuneet hyvin.
Kun puolen vuoden palvelusajastaan laskujensa mukaan puolet varuskunnassa ollut Anttola oli viettänyt armeijassa runsaat kaksi kuukautta, hän katseli totuutta silmiin Jyväskylässä.
Varusmies kiinnitti itsensä hiihtomaton valjaisiin ja alkoi takoa rullasuksilla vapaan tekniikan suoraa hapenottokyvyn testiä, jota valvoi Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen Kihun legendaarinen testaajatohtori Esa Hynynen.
– Se mentiin täysuupumukseen, romahdin valjaiden varaan.
Testitulos todistaa kunnon
Matolta saatua, maksimaalista hapenottokykyä kuvaavaa VO2max-lukua Anttolat eivät halua tarkasti paljastaa, mutta helpotus se oli.
Kyseinen testi oli Anttolalle tutkimatonta maaperää; aiemmin hän oli käynyt testilaboratorion matolla ulosmittamassa itseään sauvakävellen tai juosten nousevaan mattokulmaan ja kiihtyvään vauhtiin.
Haarukoimalla ja taustapuheluilla selviää, että Anttola saavutti noin 83:n VO2max-lukeman, joka on 20-vuotiaalle erinomainen. Kaikki päälle 90:n on maailman absoluuttista huipputasoa jokaisessa kestävyyslajissa.
– Sitä numeroahan voidaan vielä muutaman vuoden ajan nostaa. Niko on vielä niin nuori, Marko Anttola sanoo.
Niko Anttola myöntää, ettei hänkään varauksettomasti uskonut, että nopea kehitys voisi armeijakuukausina jatkua.
– Oli kuitenkin päätös ja periaatekin, että tämä hoidetaan ajallaan ja asiallisesti alta pois ja muistetaan, ettei kenenkään urheilu-ura ole täällä se päällimmäisin asia. Olen viihtynyt hyvin, porukka on hitsautunut yhteen ja ollaan tuttuja jo monen vuoden ajalta muutenkin, hiljaisena ja vaatimattomana pidetty urheilija sanoo.
Hänen kokonaispakettiaan hilaa yhä ammattimaisempaan suuntaan tiimin uusi jäsen, manageri Aki Pajunoja. Hän on myös Krista Pärmäkosken taustalta tuttu mies.
– Olen tietysti iloinen kotiutumisesta ja samalla huojentunut siitä, että tämä aika meni urheilunkin kannalta niin hyvin. Viime kausi ei mennyt millään lailla päähän. Työ jatkuu, ja laji pitää nöyränä. Totta kai jonkun Northugin kaltaisen legendan antamat kehut tuntuivat silti tosi hyvältä, Anttola sanoo.
– Tätä paikkaa on ihan turha pelätä treenaamisen kannalta. Täällä pääsee harjoittelemaan todella hyvin, tupakaveri Eero Rantala sanoo.
Vääpeli Varis myöntää, että häntä ovat harmittaneet puheet jopa urheilijoille erikseen räätälöidystä varusmiespalveluksesta urien hautausmaana.
– Ensinnäkin Nikon kaltaiselle huippu-urheilijalle on ollut tarjolla enemmän leiritystä puolustusvoimilta kuin A-maajoukkueelta. Ne ovat ihan täysin treenileirejä, siellä ei poteroita kaiveta. Vuokatin treenimaastot ja muut resurssit testiasemineen ovat tuossa noin 30 kilometrin päässä, ja pojat käyvät siellä harjoittelemassa käytännössä joka päivä.
Varis muistuttaa, että Urheilukoulussa palvelevien varusmiesten palvelussisältöjä on määrätietoisesti ja radikaalistikin kehitetty niin, että palvelusajasta hyötyvät optimaalisesti niin urheilija kuin maanpuolustus. Palveluksessa tehdään vain asioita, joilla on merkitystä, kaikki ylimääräinen on riisuttu pois.
– Olemme keränneet aiheesta myös dataa. Se ei todellakaan osoita, että armeija aiheuttaisi urheilijoille isossa kuvassa takapakkia. Hyvin monille esimerkiksi hyvällä kansallisella tasolla urheileville tarjoamme varmasti uran ammattimaisimman vuoden, Varis vakuuttaa.
Niko Anttolan lenkkiseuraksi on Kajaanissa ja Sotkamon Vuokatissa usein lähtenyt toinen A-maajoukkuehiihtäjä Remi Lindholm, joka työskentelee nykyään kersanttina Kainuun Prikaatissa.
Ristomatti Hakola teki samaa työtä vuosia Kankaanpään Niinisalon ja Santahaminan varuskunnissa, mutta hän siirtyi keväällä reserviin. Työura on urheilijalle puolustusvoimissa mahdollinen, jos suorittaa vuoden palveluksen ja kotiutuu aliupseerina tai upseerina. Anttola ei tällaista uraa harkinnut ja halusi puolen vuoden palveluksen.
12/12
Palataan vielä hetkeksi sinne, mistä tämä juttu käynnistyi eli Kainuun Prikaatin ampumaradalle numero 3.
Anttola on saanut aseensa kohdistettua ja itsensä ladattua. Miehet ampuvat RK7-testin lopuksi 50 metrin vallilta kääntyviin tauluihin lipasta vaihtaen sekä makuulta, polvelta että pystystä, kiivaalla rytmillä.
Nyt hiihdon olympiavoittajaksi povattu Anttola näyttää, mikä on miehiään myös maastopuvussa.
– Osumat kaksitoista kautta kaksitoista. Maksimitulos, vääpeli Varis sanoo tauluvallilla.
Jostain syystä tämän hetken ikuistaneiden kuvien käyttöä vastaan Anttolalla ei ole mitään.