Hyppää sisältöön

Erityislasten vanhemmat ihmeissään Oulussa: maksuton iltapäivätoiminta saatetaan ottaa heiltä pois – avi selvittää asiaa

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto aikoo selvittää Pohteen toimintaa kehitysvammaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan muutoksista.

Nainen on kameraan päin, mutta katsoo hieman ohi kameran vasemmalle puolelle.
Eija Hevosmaa on yksi vanhemmista, jonka erityislapsi on ollut maksuttomassa iltapäivätoiminnassa. Nyt hän ei tiedä, kuuluuko palvelu heille vai ei. Kuva: Janne Körkkö / Yle
Hanna Holopainen

Pohjois-Pohjanmaalla kehitysvammaisten ja muiden vaativaa tukea tarvitsevien erityislasten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuttomuus on nyt hyvinvointialue Pohteen tarkassa syynissä.

Hyvinvointialue on rajaamassa maksutonta palvelua entisestä sen mukaan, pärjääkö lapsi peruskoulun yhteydessä olevassa toiminnassa vai ei.

Taustalla on soteuudistus, jossa palveluiden järjestämisvastuu siirtyi kunnilta hyvinvointialueille. Pohde kuitenkin tulkitsee, että osa kehitysvammaisista lapsista ei tarvitse erityishuoltolain mukaista maksutonta palvelua vaan he pärjäävät perusopetuslain mukaisessa eli mahdollisesti maksullisessa toiminnassa.

Oululainen erityislapsen äiti Eija Hevosmaa on hämillään, sillä hän ei tiedä, kuuluuko maksuton palvelu jatkossa hänen lapselleen vai ei. Kyseessä on hyvin vaativaa erityistukea tarvitseva 10-vuotias poika.

Pojan aivot ovat äidin mukaan korkeintaan neljävuotiaan tasolla, eikä lapsi pysty toimimaan itsenäisesti.

– Hän tarvitsee joka ikiseen paikkaan aikuisen ohjausta.

Pojan palvelusopimuksessa ei ole tällä hetkellä merkintää siitä, että hän tarvitsisi iltapäivätoimintaa yksilöllisenä palveluna, vaikka perhe on tähän asti palvelun maksuttomana saanut.

Nyt Hevosmaa arvelee joutuvansa hakemaan palvelua uudestaan. Mikäli maksuton iltapäivätoiminta pojalle myönnetään, se saattaa olla jossain muualla kuin tutussa paikassa.

Vanhempien piti tehdä nopea päätös vaillinaisin tiedoin

Tähän asti Oulun kaupunki on järjestänyt Hevosmaan pojalle maksuttoman iltapäivätoiminnan perusopetuksen yhteydessä, kuten myös noin 200 muulle vaativaa tukea tarvitsevalle lapselle.

Yksilöllistä tukea tarvitsevien lasten kohdalla päävastuu on siirtynyt jo vuodenvaihteessa hyvinvointialueelle, mutta kunnat ovat voineet halutessaan vielä jatkaa maksuttoman palvelun tarjoamista.

Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilän mukaan Oulu ei kuitenkaan ole päässyt Pohteen kanssa sopimukseen maksuttoman palvelun järjestämisestä.

Toisaalta kunnilla on myös oikeus veloittaa palvelustaan kaikilta siihen osallistuvilta. Oulu päätti tehdä näin. Vanhempien piti sitoutua maksullisuuteen lyhyellä varoitusajalla.

Oulun kaupunki tiedotti perheille 7. syyskuuta, että jatkossa kaikkien lasten osalta iltapäivätoiminnasta veloitetaan. Määräaika sen ilmoittamiseen, maksaako vanhempi laskun vai ei, loppui 14. päivä.

Pohde kertoi 14. syyskuuta tiedotteessa takaavansa erityishuoltolain piiriin kuuluvien hoidon. Missään ei kuitenkaan ole kerrottu vanhemmille kriteerejä, millainen lapsi maksuttoman palvelun saa.

Kehitysvammaisten tukiliitto ihmettelee tulkintaa

Kehitysvammaisuuteen liittyvien lakien mukaan hyvinvointialueen pitäisi taata maksuton palvelu niille, jotka sitä vammaansa liittyvän yksilöllisen hoidon ja huolenpidon vuoksi tarvitsevat.

Pohteen mukaan lasten palvelutarve arvioidaan tarvittaessa uudelleen. Pohteelle on kuitenkin tuolloin tehtävä uusi vammaispalveluhakemus.

Pohteen vammaispalvelujen toimialuejohtaja Päivi Lauri selittää maksuttomuuden tarkkaa syynäämistä näin:

– Kehitysvammaisista lapsista suurin osa kykenee osallistumaan perusopetuslain mukaiseen aamu- ja iltapäivätoimintaan, ilman maksuttomia erityishuoltolain mukaisia palveluja.

Lauri perustelee Pohteen linjausta sillä, että perusopetuslain, eli kunnan järjestämä aamu- ja iltapäivätoiminta, on ensisijainen palvelu.

Maksuton, yksilölliseen tuen tarpeeseen ja erityishuoltolakiin liittyvä, hyvinvointialueen vastuulle kuuluva palvelu on Laurin mukaan toissijainen palvelu.

Pohde yhdenmukaistaa lasten palvelupäätöksiä tämän linjan mukaisesti syksyn 2023 aikana.

Kehitysvammaisten tukiliiton asiantuntija Anne Saarisen mukaan Pohteen tulkinta ontuu, varsinkin jos lähtökohta on se, että iltapäivätoiminta ei koskaan voisi olla Pohteen palveluiden piiriin jäävää erityishuoltoa, jos lapsi pärjää koulun vastaavassa palvelussa. Saarisen mielestä Pohteen tulkinta on ongelmallinen lain näkökulmasta.

– Sovellettavan lain valinnassa on noudatettava asiakkaan edun ensisijaisuuden periaatetta, ja huomioitava asiakkaan oikeus erityislainsäädännön mukaiseen palveluun. Tätä oikeutta ei voi syrjäyttää pelkästään sillä perusteella, että vastaava maksullinen palvelu on olemassa, kertoo asiantuntija Anne Saarinen Kehitysvammaisten tukiliitosta.

Saarinen pohtii, voisiko taustalla olla jonkinlainen säästöjen saavuttaminen.

Tähän asti kehitysvammaisille lapsille maksuttoman iltapäivätoiminnan kustannus Oulun kaupungille on ollut yli 20 000 euroa kuukaudessa.

Aluehallintovirasto selvittää asiaa

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto aikoo selvittää Pohteen toimintaa kehitysvammaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan muutoksista. Avi on saanut asiasta yli kymmenen yhteydenottoa, joista yhdeksän on ollut kirjallisia.

Myös turkulainen kehitysvammaisten asioita paljon ajanut asianajaja Jukka Kumpuvuori on pyytänyt Pohjois-Suomen aluehallintovirastoa tutkimaan Pohteen ja Oulun päätöksen lainmukaisuutta.

Hän ei ole kuullut, että muissa kaupungeissa olisi tehty vastaavia päätöksiä. Kumpuvuori on saanut lukuisia yhteydenottoja vanhemmilta Oulusta, hänen mielestään Pohteen ja Oulun linjaus asiassa on laiton.

Voit keskustella aiheesta 16. syyskuuta klo 23 saakka.

Suosittelemme