Pappa-Tunturi ei ehkä ole ensimmäinen mieleen tuleva menopeli Euroopan matkaa suunniteltaessa.
Mopo on kuitenkin kyydittänyt turkulaista Roni Alhoa ympäri Eurooppaa läpi lähes kymmenen maan. Viime vuonna Alho ajoi Turusta Gibraltarille. Viimeisin tempaus oli Islannin ympäriajo.
– Ainut mikä minua Islannissa pelotti, oli se jos tulee tulivuorenpurkaus, en välttämättä kerkeä tällä pappiksella alta pois, Alho toteaa.
Tempausten taustalla on Alhon mukaan kampanjointi koulukiusaamista vastaan. Alhon omat rankat kiusaamiskokemukset innostivat häntä haastamaan itseään ja kokeilemaan vanhojen menopelien rajoja.
– Halusin näin suomeksi sanottuna näyttää närhen munat. Koulukiusattu ja poljettukin voi nousta ja tehdä tällaista.
Kuinka pitkälle mopolla pääsee?
Roni Alho kertoo olleensa koulukiusattu koko peruskoulun ajan. Kiusaaminen jatkui myös ammattikoulussa ja kiusaamista ja naljailua on ollut myös aikuisiällä.
Kiusaamiskokemukset ovat Alhon mukaan aiheuttaneet hänelle erilaisia pelkotiloja ja ahdistusta. Siitä huolimatta ja sen vuoksi hän halusi kokeilla omia rajojaan.
Idea itsensä haastamiseen mopoilun avulla sai alkunsa, kun Roni Alho löysi netistä vanhan Jawa Babetta -merkkisen mopon myynti-ilmoituksen. Alho lunasti menopelin itselleen edulliseen hintaan ja alkoi kokeilla jo parhaat päivänsä nähneen mopon kestokykyä.
– Lähdin haastamaan itseäni ja kokeilemaan kuinka pitkälle tällä mopolla pääsee. Tavoite oli päästä Varsinais-Suomesta Pirkanmaalle, mutta pääsin Lapin lääniin asti ennen kuin mopo leipoi totaalisesti kiinni, Alho nauraa.
Tämä kokeilu innosti Alhoa jatkamaan rajojen kokeilua – niin omien kuin vanhojen kulkupelienkin.
Ensimmäisen kokeilun mopo on jo myyty ja alla toinen menopeli, mutta ajatus rajojen rikkomisen taustalla on yhä sama.
– Kiusaajat eivät tajua minkälaisia jälkiä jättävät kiusattuihin. Haluan näyttää kiusaajille, että myös me kiusatut olemme vahvoja ja voimme tehdä tällaisia tempauksia, Alho sanoo.
Kiusaamisesta jääneet arvet ovat syvällä
Kouluaikoinaan Roni Alho asui pääkaupunkiseudulla. Kiusaamisen vuoksi hän alkoi kuitenkin heti täysi-ikäistyttyään etsiä asuntoa ja uutta kotipaikkakuntaa Varsinais-Suomesta.
Turvallisuusalalla työskentelevä, pian 33 vuotta täyttävä Alho asuu tällä hetkellä Turussa, eikä näe pääkaupunkiseudulle muuttoa enää vaihtoehtona.
– Kiusaaminen on aiheuttanut minulle ahdistusta ja pelkotiloja, joiden vuoksi jo ajatus pääkaupunkiseudulle menemisestä ahdistaa. Arvet ovat niin syvät, etten esimerkiksi ikinä enää tule muuttamaan pääkaupunkiseudulle, Alho kertoo.
Alhon mukaan useampi hänen kiusaajistaan on pyytänyt tekojaan anteeksi aikuisiällä. Vaikka anteeksipyynnöt eivät poista aiheutettua vahinkoa, Alho on antanut kiusaajilleen anteeksi.
– On hienoa, että ihmiset tulevat pyytämään anteeksi, mutta silti mietityttää eikö kaikille olisi ollut helpompaa, että tekoja olisi pyydetty anteeksi samantien.
Tempausten avulla näkyvyyttä tärkeälle asialle
Pappa-Tunturilla liikkuen Eurooppaa pääsee näkemään uusista näkökulmista.
Roni Alho on päässyt tutustumaan eri maiden ajoteihin, liikennekäyttäytymiseen ja ihmisiin.
– Kun olen kertonut, että olen tulossa Suomesta, ihmiset ovat pitäneet minua hulluna. Kun olen kertonut, minkä takia tätä teen, minulle on tarjottu esimerkiksi ilmaisia lounaita tai majoituspaikkoja. Olen törmännyt ja tutustunut ihaniin ihmisiin, Alho kertoo.
Alho uskoo, että tempausten avulla hän saa levitettyä tietoa ja kokemuksiaan tärkeästä aiheesta. Hän jakaa materiaalia reissuistaan sosiaalisessa mediassa.
Kauppakeskuksessa järjestyksenvalvojana työskentelevä Alho kertoo myös pääsevänsä työssään auttamaan ja ohjaamaan nuoria. Hän on myös käynyt kouluilla erilaisissa tapahtumissa puhumassa koulukiusaamisesta.
Myös uusi tempaus on jo suunnitteilla. Seuraavaksi Alhon suunnitelmana on jättää Eurooppa taakse ja kuljettaa Pappa-Tunturi Atlantin yli Amerikkaan.
– Ensi kesänä lähdetään Route 66:lle Pappa-Tunturilla. Sen sanon, että ”pappis” käydään perusteellisesti läpi ja otan vielä ehkä varamoottorinkin reppuun, toteaa Roni Alho.
Voit keskustella aiheesta maanantaihin 18. syyskuuta kello 23 asti.