Kempeleen Kirin miesten pesäpallojoukkue tavoittelee viikonvaihteessa ratkaisuottelussa superpesiksen pronssimitalia. Joukkue kohtaa kolmannessa mitaliottelussa kotonaan Sarkkirannassa Manse PP:n Tampereelta.
Kirille nousu mitalikamppailuihin on historiallinen saavutus, sillä aiempina vuosina se on joutunut tyytymään Superpesiksen keskikastiin. Joukkue ilmoitti jo keväällä, että sen tavoitteena on parin vuoden kuluessa nousta mitalipeleihin.
Kempeleen pelinjohtaja Petri Tuuva ja joukkueen manageri Sami Saloranta odottavat lauantain ottelusta tiukkaa kamppailua.
– Kumpi on huolellisempi ja kumpi vielä raskaan kauden jälkeenkin haluaa enemmän mitalia, niin siinä ovat avainjutut miten tässä ottelussa pärjätään, sanoo Saloranta.
Tampere on tullut Kekille jo tutuksi kauden ja kahden lauantain ottelua edeltävän mitaliottelun aikana. Toisen Tampere vei nimiinsä ja toisen Kempele. Niinpä pelinjohtaja Petri Tuuvakin korostaa huolellisuutta, tarkkuutta ja tahoa tulevassa pelissä.
– Kyllähän tässä tärkeää on, että saadaan kaikki yrittämään viimeiseen tappiin saakka. Sitä tässä on kaikissa päivän palavereissa pohdittu. Kaikki laitetaan peliin ja saadaan sitten se mitali, Tuuva sanoo.
– Tietyt ulkopelaajat on merkattu ja sitä vain muistutellaan, että sinne vain painetta ja sitä kautta sitten mennään.
Joukkueiden voitot ovat nyt tasan 1-1 ja lauantain ottelun voittaja nappaa sarjan pronssin.
Miesten superpesiksen finaaliotteluissa kohtaavat puolestaan Sotkamon Jymy ja Vimpelin Veto. Jymylle nousu finaaleihin on jo melkoista rutiinia, vaikka viime kaudella sen menestystarina kokin lyhyen notkahduksen.