Hyppää sisältöön

Tuotantoyhtiö on luvannut maksaa miljoonalaskun, jonka kansainvälinen kuvausryhmä jätti jälkeensä Lapissa

Suomalaiset yritykset pelästyivät, kun kallista Constellation-sarjaa tehnyt tuotantoyhtiö jätti maksamatta suuren osan laskuista. Nyt rahoja vailla olevat yritykset ovat saaneet lupauksen maksusta.

Inarissa kuvataan tällä hetkellä kansainvälisten suosikkinäyttelijöiden tähdittämää Constellation-televisiosarjaa.
Constellation-sarjaa kuvattiin Ivalossa ja Inarissa alkuvuodesta. Sitä on kuvailtu Euroopan kaikkien aikojen kalleimmaksi. Sarja on määrä julkaista Apple TV+ -suoratoistopalvelussa loppuvuonna 2023. Kuva: Theresa Clamann / Turbine Studios
Eelis Rytkönen

Constellation-sarjan tuotantoyhtiö on kertonut maksavansa velkansa suomalaisyrityksille.

Lapissa kuvattiin alkuvuodesta yhtä Euroopan kaikkien aikojen kalleimmista sarjoista, mutta suomalaiset yritykset eivät ole saaneet kaikkia rahoja toimittamistaan palveluista.

Nyt tuotantoyhtiö Turbine Studios on ilmoittanut maksavansa suomalaisille yrityksille, kertoo Aurora Estate -yrityksen toimitusjohtaja Heidi Seikkula. Catering-palveluita kuvauksiin toimittaneen yrityksen toimitusjohtaja Seikkula on koordinoinut suomalaisten yritysten pyrkimyksiä saatavien hankkimisessa.

– Viime yönä on tullut sähköpostia, että velat aletaan maksamaan takaisin, Seikkula sanoo.

Yhteensä yrityksillä saatavia on yli miljoona euroa. Tuotantoyhtiö on ilmoittanut, että maksuja aletaan suorittaa mahdollisesti ensi viikon alussa. Nyt tunnelma velkojien keskuudessa on helpottunut.

– Ollaan varovaisen optimistisia, kunnes rahat ovat tilillä, Seikkula sanoo.

Seikkulan mukaan tuotantoyhtiö on pyytänyt pientä lisäraportointia, mutta ei mitään merkittävää.

– Me olemme olleet todella tarkkoja kaiken raportoinnin suhteen koko tuotannon ajan ja tuotannon jälkeenkin, Seikkula sanoo.

Seikkula painottaa, että rahat hankitaan kaikille velkojille ja alihankkijoille, joilla on saatavia Constellation-sarjan kuvauksista. Seikkulan mukaan velkojia on niin Lapissa kuin muuallakin Suomessa.

Laskujen maksamatta jättämisestä kirjoitti elokuussa ensimmäisenä Helsingin Sanomat. HS:n mukaan isoimmat avoinna olevat yksittäiset summat ovat lähes 300 000 euroa.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit kommentoida 17.9. klo 23 saakka.

Suosittelemme