Ympäristöjärjestö Greenpeacen aktivistit ovat osoittaneet tänään mieltään Metsä Groupin Äänekosken tehtaalla. Greenpeace vaati mielenosoituksessaan metsäyhtiöitä sopeuttamaan toimintansa luonnon ja ilmaston rajoihin.
Metsä Group on esitellyt tänään yleisölle Äänekoskella yhtiön liiketoimintaa ja tuotteita avoimien ovien päivässä. Tehdasalueella on järjestetty bussikierroksia, ja myös tehtaiden vierailukeskus Pro Nemus on ollut avoinna yleisölle.
Yhtiö varautui suureen kävijämäärään, sillä se lupasi etukäteen tarjota lounaan ja pullakahvit tuhannelle ensimmäiselle vieraalle.
Puoli tuntia ennen tapahtuman päättymistä kävijöitä oli jo noin 1300, kertoo tehtaanjohtaja Ari-Pekka Vanamo Metsä Groupin Äänekosken biotuotetehtaalta.
Greenpeace vaatii mielenosoituksesta kertovassa tiedotteessaan metsäyhtiöitä lopettamaan metsien liikahakkuut Suomen luonnon köyhtymisen estämiseksi.
Järjestö toteaa, että Metsä Groupin ensi viikolla avaama Kemin uusi sellutehdas lisää puun käyttöä Kemissä vuosittain jopa 4,5 miljoonalla kuutiolla, vaikka sen täytyisi luonnon ja ilmaston vuoksi vähentyä.
– Hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseksi Suomen hakkuukertymän pitäisi laskea noin viidenneksellä, Greenpeacen metsäasiantuntija Oona Käyhkö sanoo.
Metsä Groupin viestintäjohtajan Katariina Saelanin mukaan Greenpeacen mielenosoitus sujui rauhallisesti, ja yhtiön johto kävi keskustelemassa aktivistien kanssa.