Hyppää sisältöön

Oulu-kirjainten asennustyö Hupisaarille on alkanut

Kohua herättäneiden Oulu-kirjainten piti olla alustavan aikataulun mukaan paikallaan jo juhannuksen aikoihin.

Oulun Hupisaarten suihkulähteet
Otto Kaipainen saapui ihastelemaan Hupisaarten suihkulähteitä yhdessä poikansa Alvar Kaipaisen kanssa. Kuva: Juha Hintsala / Yle
Juha Hintsala

Kovaa keskustelua herättäneiden Oulu-kirjainten asennustyö Hupisaarille on käynnistynyt.

Alun perin Oulu-kirjaimet piti sijoittaa kirjaston ja teatterin läheisyyteen Kaarlenväylälle, mutta niiden arvioitiin olevan vilkkaasti liikennöidyllä paikalla turvallisuusriski.

Päätös alkuperäisen sijoituspaikan hylkäämisestä tehtiin viime syksynä.

Lopulta uusi paikka löytyi, kun kaupunkilaisille järjestetyssä neuvoa antavassa verkkoäänestyksessä Hupisaaret sai suurimman suosion. Myös Oulun kaupunki päätyi samaan ratkaisuun.

Nyt kaupunki on aloittanut kirjainten asennustyöt Hupisaarilla.

Syntyperäinen oululainen Otto Kaipainen on tyytyväinen sijoituspaikkaan.

– Tässä on suuren maailman touhua, vaikka paikka ei ole ihan keskustassa. Hupisaaret ovat kauneinta Oulua, joten kyllä ne tänne sopivat.

Mitä Kaipainen ajattelee harmaista kirjaimista, jotka on valettu Oulun yliopistossa kehitetystä geopolymeeristä eli ekobetonista?

– Kyllähän betoniin väriä saa. Ei siihen varmaan montaa iltaa mene, kun siihen on jotkut värit ilmestyneet, naurahtaa Kaipainen.

Suosittelemme sinulle