Oliver Helander sijoittui keihäässä kolmanneksi ja Wilma Murto seiväshypyssä neljänneksi yleisurheilun Timanttiliigan finaalitapahtumassa Yhdysvaltain Eugenessa.
Sijoitukset toivat kaksikolle mukavasti palkintorahaa, sillä Helander kuittasi kolmossijasta 7 000 dollaria (noin 6 500 euroa) ja Murto nelossijasta 4 000 dollaria (noin 3 700 euroa).
Helander heitti Eugenessa tuloksen 83,74 ja jäi vain puoli metriä Tšekin Jakub Vadlejchin kärkituloksesta 84,24. Intialainen maailmanmestari Neeraj Chopra kiilasi toiseksi tuloksella 83,80.
– Luulin, että olisin tyytyväinen, jos heitän yli 83 metriä ja olen kolmas Timanttiliigan finaalissa, mutta nyt jäi turhan lähelle tuo voitto, Helander harmitteli Urheiluliiton verkkosivuilla.
– Tuo kolmas ja pisin heittoni (83,74) lähti pikkuisen laahaamaan. Sillä heitolla olisi ollut kaikki mahdollisuudet voittaa, Helander mietti.
Kokonaisuudessaan kausi tarjosi Helanderille paljon rohkaisua ensi vuoden EM- ja olympiakesää ajatellen. Tulevia kuvioita Helander juonii pian valmentajansa Tero Pitkämäen kanssa, mutta ensin edessä on parin kolmen viikon huilijakso.
– Tämä oli hyvä lopetus kaudelle, kun pysyin ehjänä ja pääsen aloittamaan uuden treenikauden terveenä. Sen verran kausi kuitenkin jätti hampaankoloon, että on ihan kiva päästä aloittamaan treenit aika pian, Helander sanoi.
Murto yritti SE:tä
Wilma Murto taivutti seiväshypyssä tuloksen 471 ja neljännelle sijalle.
Budapestin MM-pronssimitalisti ja heinäkuussa Lontoon Timanttiliiga-kisan voittanut Murto osoitti sitkeyttä ylittämällä 471:n kolmannella yrityksellään. Salolaisurheilija pudotti kertaalleen korkeudesta 481 ja kahdesti SE-korkeudesta 486.
Murron mukaan kolmas 486:n yritys jätti ihan hyvän tunteen, vaikkei ylitystä tullut.
– Vähän oli epätasaisuutta tekemisessä ja juoksemisessa, Murto tuumi.
Keihäs- ja seiväsfinaaleissa kilpaili vain kuusi urheilijaa. Nopea hyppyrytmi tarjosi seiväspaikalla haastetta.
– Tuntui, että saa olla joka toinen minuutti hyppäämässä. Juteltiin tuossa hyppääjien kesken, että olisi voinut olla rauhallisempi tahti, Murto totesi.
Ulkoratojen ja sisäratojen Euroopan mestari Murto vankisti tällä kaudella asemaansa lajinsa globaalilla huipulla.
– Perustaso nousi, vaikka sellainen piikki sieltä jäi puuttumaan. 480 (kauden paras) ei ole sitä, mihin olisi ollut kapasiteettia. Mutta hyvä perustaso on se, millä mahdollistetaan, että voi kilpailla mitalisijoista, Murto tuumi.
Budapestissä Australian Nina Kennedyn kanssa MM-kullan jakanut Katie Moon vei finaalivoiton, kun yhdysvaltalainen taivutti 486:n yli.