Viimeisetkin viikonlopun sateet väistyvät sunnuntai-illan aikana, ja korkeapaine pääsee vahvistumaan Suomen ylle.
Ensi viikolla luvassa saattaa kuitenkin olla ensimaistiaisia lähestyvästä talvesta. Jo ensi yöstä on luvassa kylmä, kertoo Ylen meteorologi Elias Paakkanen.
– Heikkotuulinen ja selkeä sää tuo pakkasta Pohjanmaata myöten, ja hallaa on etelässä saakka. Ainoastaan Itä-Suomi näyttäisi säästyvän hallalta.
Kylmän yön jälkeen päästään vielä hetkeksi nauttimaan aurinkoisesta säästä melkein koko maassa. Ylimmät lämpötilat ovat maanantaina 15 asteen vaiheilla etelä- ja keskiosissa maata. Pohjoisessa voi olla paikoin pilvisempiä alueita.
Korkeapaine väistyy nopeasti, kun voimakas etelänpuoleinen ilmavirtaus tuo tiistaina lämmintä ilmaa. Lämpötila voi kohota paikoin maan etelä- ja keskiosissa jopa 20 asteeseen, mutta samalla lännestä saapuu uusia sateita aluksi länsirannikolle ja Lappiin.
Ensilumi mahdollinen Keski- ja Pohjois-Lapissa
Sateet levittäytyvät ja voimistuvat suureen osaan maata tiistai-illan ja keskiviikon vastaisen yön aikana, kun matalapaine syvenee. Paakkasen mukaan osa sateista voi tulla lumena Keski- ja Pohjois-Lapissa.
Suomeen voi siis sataa ensilumi tälle vuodelle.
– Kysymys on lumen tai rännän osalta nyt se, kuinka paljon sitä tulee, kuinka märkää se on ja jääkö se maahan.
Paakkanen selventää, että kesäaikana ensilumen virallinen määritelmä on, että aamuyhdeksältä on vähintään yksi senttimetri lunta maassa.
Joka tapauksessa keskiviikolle on luvassa aikamoinen myräkkä. Ilmatieteen laitos on jo antanut ennakkoon eri puolille maata varoituksia huonosta ajokelistä, voimakkaasta tuulesta ja runsaista sateista sekä merialueille aallokosta ja myrskystä.
Tuulenpuuskat voivat keskiviikkona lähennellä maa-alueillakin 20 metriä sekunnissa.
Ylen sääsivun löydät täältä.