Hyppää sisältöön

Autio rintamamiestalo paloi täysin Korialla – poliisi tutkii syttymissyytä

Palopaikan läheisyydessä kulkevat voimalinjat aiheuttivat päänvaivaa sammuttajille.

Yleinen hätänumero Keski-Suomen pelastuslaitoksen ajoneuvon kyljessä.
Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja mutta rakennus tuhoutui täysin. Kuva: Heli Kaski / Yle
Heikki Koskinen

Kouvolan Korialla paloi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä vanha rintamamiestalo.

Pelastuslaitos sai hälytyksen rakennuspalosta Voimatielle sunnuntai-iltana kello 23:n maissa. Yksiköiden saapuessa paikalle rakennus oli jo kauttaaltaan tulessa.

Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja, sillä talo oli ollut autiona jo pitkään. Rakennus tuhoutui palossa täysin.

Kymenlaakson pelastuslaitos oli saanut koko talon purettua maanantai-aamuun mennessä. Palopesäkkeiden sammutustyöt jatkuivat vielä aamukahdeksan aikaan.

Haastetta sammutustöille aiheutti palopaikan vieressä kulkevat voimalinjat, joihin sammutusnesteitä ei voinut päästää koskemaan.

Pelastuslaitoksen mukaan mitään selvää syttymisyytä ei ollut vielä todettavissa. Poliisi tutkii asiaa.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä kuva, video tai vinkki osoitteeseen kotka@yle.fi. Maksamme julkaistuista kuvista ja videoista palkkion.

Suosittelemme