Hyppää sisältöön

Tässä syy, miksi Ruotsin seivästähti parantaa maailmanennätystään vain sentti kerrallaan – päättynyt yleisurheilukausi povaa huimaa olympiavuotta

Yle Urheilun asiantuntija Tuomas Raja käy läpi Timanttiliigan finaalin kiinnostavimmat tapahtumat. Arvokisoista poikkeavat säännöt mahdollistavat hirmutuloksia, joita nähtiin myös viikonlopun finaalissa.

Armand Duplantis hyppää seivästä.
Armand Duplantis parantaa maailmanennätystään sentti kerrallaan, vaikka mahdollisuudet olisivat suoraan jopa tulokseen 630. Kuva: EPA-EFE
Henri Kaukonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Timanttiliigan finaali kilpailtiin viikonloppuna Yhdysvaltojen Eugenessa. Yle Urheilun asiantuntija Tuomas Raja käy läpi finaalin maailmanennätystulosten taustat, finaaliviikonlopun yllätykset sekä lähtökohdat tulevaan olympiavuoteen.

Timanttiliigassa nähtiin supertähdiltä kaksi maailmanennätystä – Jakob Ingebrigtsen säesti kovatasoisessa finaalipäivässä Euroopan ennätyksellä

Ruotsin 23-vuotias seivästähti Armand Duplantis teki jo seitsemännen ME-tuloksensa korkeudella 623. Vanha ulkoratojen ennätys (621) on viime kesältä, sisäratojen (622) kuluvan vuoden helmikuulta.

Kuinka korkealle Duplantis voi vielä ennätystään parantaa?

– Se riippuu täysin siitä, paljonko hän korottaa ja todennäköisesti hän korottaa vain sentin kerrallaan. Hänellä olisi eväitä hypätä tällä hetkellä vieläkin korkeammalle.

Miksi hallitseva maailmanmestari ja olympiavoittaja korottaa vain sentin kerrallaan?

– Kyllä Duplantis varmasti miettii myös taloudellisia ulottuvuuksia, sillä hän saa maailmanennätyksistä korvauksen, joten hän haluaa tehdä maailmanennätyksiä usein. Hän on kova urheilija, mutta hänenkin uransa on verrattain lyhyt, joten urheilija haluaa ottaa taloudellisen hyödyn irti.

Mikä tulee olemaan ruotsalaisen uran korkein ylitys?

– Uskon, että 630 kieppeillä on hänen maksiminsa.

Duplantis on Rajan mukaan selkeä ennakkosuosikki Pariisin olympialaisissa.

Etiopian Gudaf Tsegay juoksi 5 000 metriä aikaan 14.00,21 ja paransi Faith Kipyegonin ME-aikaa lähes viidellä sekunnilla. Samalla Tsegayn omasta ennätyksestä lähti pois yli 12 sekuntia.

Mitä vaaditaan, että oma ennätys ja ME-aika parantuvat näin paljon?

– Hän oli jo MM-kisoissa erittäin vakuuttava. Tällaiseen tulokseen vaaditaan kovia kisoja, hyviä jäniksiä ja hyviä vauhdittajia. Tosin hän tuli aika pitkän matkaa lopussa itsekseen. Vähän harmittaa, että kisassa ei ollut Faith Kipyegonia mukana. Jos Tsegay ja Kipyegon olisivat juosseet yhdessä, olisi päästelty alle 14 minuutin.

Gudaf Tsegay tuulettaa maailmanennätystään.
Gudaf Tsegayn 5000 metrin maailmanennätystulos olisi voinut olla jopa alle 14 minuuttia, mikäli lähtöviivalla olisi nähty myös Faith Kipyegon. Kuva: EPA-EFE

Eugenessa taottiin muutenkin kovia tuloksia. Norjan Jakob Ingebrigtsen juoksi 3 000 metrillä uuden Euroopan ennätyksen. Ingebrigtsen voitti kilpailun ajalla 7.23,63 ja Etiopian Yomif Kejelcha hävisi norjalaiselle vain yhden sadasosan.

Mikä selittää näin tasaisen ja kovatasoisen kisan?

– Nyt on hyvä muistaa, että Ingebrigtsen juoksi viikonloppuna myös mailin Euroopan ennätyksen. Sitten kun kaikki kovimmat laitetaan tosiaan vastaan ja siellä on vauhdittajia mukana, niin tällaisia tuloksia syntyy. He ovat ihan ylivertaisia ja hurjia miehiä.

Mitä muita finaaliviikonloppun suorituksia on hyvä nostaa pöydälle?

– Yllätyksistä ja ennätyksistä nostaisin Rai Benjaminin 400 metrin aidat, jossa hän kukisti Karsten Warholmin. Kuulantyöntöpaikalla työnnettiin pitkälle ja Joe Kovacs osoitti, että hän on edelleen kova mies. Kiekonheittopaikalla iso yllätys oli se, että Matthew Denny tuli ja kukisti sekä Daniel Ståhlin ja Kristjan Čehin. Lisäksi 800 metrin kisat olivat hienoja.

Rai Benjamin ja Karsten Warholm 400 metrin aitajuoksun jälkeen maalissa.
Yksi Timanttiliigan finaalin yllätyksistä nähtiin, kun Norjan Karsten Warholm taipui Yhdysvaltojen Rai Benjaminille 400 metrin aidoissa. Kuva: Getty Images

Millainen päätös yleisurheilukaudelle saatiin?

– Todella kovatasoinen huipennus tähän jo hienoon yleisurheiluvuoteen. Tämä povaa erittäin herkullisia asetelmia, kun siirrytään ensi vuoteen, joka on olympiakisavuosi. Yleisurheilijat ovat tikissä kauden päätteeksi ja ovat varmasti myös tikissä ensi kesänä Pariisin olympiakisoissa.

Mitä Timanttiliigan kaudesta 2023 jäi käteen?

Kyllähän siellä oli paljon kovatasoisia kisoja, mutta kyllä tämä viimeinen loppukilpailu nousi ylitse muiden. Timanttiliigassahan tulee aina kovia tuloksia kestävyysjuoksussa, sillä se on hieman erilainen tilanne kuin arvokisoissa, joissa puuttuvat jänikset. Olympiakisojen tuloslista ei ole suoraan Timanttiliigasta.

Suosittelemme sinulle