Riihimäen maauimalan sunnuntaina päättynyt kausi oli alavireinen. Kävijöitä kertyi arviolta 26 500, mikä on noin viisisataa kävijää vähemmän kuin viime vuonna.
Kävijämäärä laski, vaikka tänä vuonna maauimalan kausi oli huomattavasti normaalia pidempi uimahallin remontin vuoksi. Maauimala avautui jo toukuun lopussa ja sulkeutui 17. syyskuuta.
Liikuntapalveluneuvoja Päivi Kallio, että mitään varmaa syytä kävijämäärän laskuun ei ole tiedossa. Kesän säät vaikuttavat tietenkin kiinnostukseen uida ulkoaltaassa. Osansa voi olla myös sillä, että remontin vuoksi uimahallin kuntosali, suihkut ja saunat eivät ole olleet maauimalassa kävijöiden käytössä. Maauimalan käytössä ollut telttasauna sai Kallion mukaan osalta kävijöistä kiitosta ja osalta moitteita.
Riihimäen uimahallin remontin on määrä valmistua reilun vuoden päästä lokakuussa 2024. Uimahallin remontin vuoksi senioreille järjestetään syksyn aikana kolme bussiretkeä Tervakosken uimahalliin.
Senioreille on tarjolla myös ilmainen kuljetus vesijumppaan Hyvinkään uimahalliin kahdesti viikossa. Vesijumppa on tarkoitettu erityisesti niille ikäihmisille, joiden on vaikea harrastaa muulla tavoin liikuntaa.
Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkkosivuilla.