Hyppää sisältöön

Tyhjän lastenkodin palo Helsingin Koskelassa on sammutettu

Palo haittasi päivällä liikennettä.

Tulipalo Artjärventiellä Helsingin Koskelassa 18.9.2023.
Lastenkoti syttyi tuleen maanantaina Artjärventiellä Helsingin Koskelassa. Kuva: Lukijan kuva / Toivo Koivisto
Mikko Rita
Avaa Yle-sovelluksessa

Remontissa olevan lastenkodin tulipalo Helsingin Koskelassa on saatu sammutettua, kertoo Helsingin pelastuslaitos viestipalvelu X:ssä, joka tunnettiin aiemmin Twitterinä.

Pastenkodin tulipalo havaittiin aamupäivällä, ja pelastuslaitos sai hälytyksen siitä kello 10.30. Tuolloin tuli riehui lastenkodin kattorakenteissa.

– Rakennus jää pystyyn mutta katto ei, oli päivystävän palomestarin Kari Ursin arvio aamupäivällä.

Keskeneräisessä rakennuksessa ei ollut ihmisiä.

Pelastuslaitos oli paikalla usean yksikön voimin. Palosta aiheutui haittaa liikenteelle.

– Savut kyllä nousevat pääasiassa ylöspäin, mutta X:n kautta on kehotettu lähialueiden asukkaita siirtymään sisätiloihin, sulkemaan ovet, ikkunat ja ilmanvaihdon, Ursin kertoi.

Palon jälkisammutuksen arvioidaan jatkuvan vielä pitkälle iltaan.

Juttu päivitetty kauttaaltaan kello 19.00.

Juttua korjattu 18.9.2023 klo 13.27: Pelastuslaitos kertoi ensin, että palopaikka on Oulunkylässä. Jutussa luki alun perin myös virheellisesti, että rakennus on päiväkoti.

Suosittelemme