Betonirakentamisen yhtiö Betset lomauttaa koko Mikkelin tehtaan henkilöstön. Yhtiön toimitusjohtaja Mika Löytösen mukaan kysyntä on muuttunut radikaalisti.
– Tuotteidemme kysyntä on pudonnut niin merkittävästi, että kaikille tehtaille ei riitä töitä, hän kertoo.
Löytösen mukaan taustalla on heikentynyt suhdannetilanne.
Tämänhetkisten tietojen mukaan lomautukset kestävät vähintään maaliskuun loppuun saakka. Jos suhdanteessa ei tapahdu merkittäviä muutoksia, on Löytösen mukaan syytä varautua siihen, että lomautukset jatkuvat maaliskuun jälkeenkin.
Vielä alkuvuonna Mikkelin tehdas työllisti reilut 70 työntekijää, mutta määrä on vähentynyt kesän aikana. Elokuun lopussa työntekijöitä oli 64.
Lomautukset alkavat lokakuun puolivälin jälkeen, jolloin tuotanto tehtaalla viimeistään loppuu.
Useita lomautuksia
Betset aloittaa lomautukset myös yhteisissä toiminnoissa, kuten myynnissä ja suunnittelussa.
Yhteisten toimintojen lomautukset alkavat marraskuun puolivälissä, ja koskevat 46 työntekijää. Myös ne jatkuvat näillä näkymin maaliskuun loppuun saakka.
Viime vuoden lopussa Betset lomautti Nummelan tehtaan henkilöstön. Tänä keväänä lomautukset alkoivat Paraisten tehtaalla.