Poliisi on edistynyt eurajokelaiseen naiseen kohdistuneen henkirikoksen tutkinnassa.
60-vuotias nainen löydettiin Rauman alueelta vesistöstä yhdeksän kuukautta Eurajoelta katoamisensa jälkeen joulukuussa 2021. Poliisin mukaan vainajassa oli ulkoisen väkivallan merkkejä.
Lounais-Suomen poliisi ei ole tiedottanut tapauksen etenemisestä alkuvuoden 2022 jälkeen, mutta nyt tutkinnassa on rikoskomisario Kimmo Hiltulan mukaan tapahtunut edistystä.
Hiltulan mukaan on mahdollista, että tutkinta saadaan päätökseen muutamien kuukausien kuluttua. Henkirikosta tutkitaan edelleen tappona.
– Tutkinnassa on tullut esiin varsin paljon teknisiä todisteita ja niiden tutkiminen on vienyt runsaasti aikaa, Hiltula toteaa.
Poliisi edelleenkään kerro tarkempia yksityiskohtia tapauksesta.
Tutkinnanjohtaja Kimmo Hiltula ei halua esimerkiksi kertoa, mistä uhri löydettiin tai millaisia ulkoisen väkivallan merkkejä hänestä havaittiin.
Hiltula ei myöskään kerro, onko tutkinnan yhteydessä ketään ollut kiinniotettuna tai pidätettynä.