Hyppää sisältöön

Vilhelm Junnila saa jatkaa Naantalin kaupunginvaltuuston puheenjohtajana – erottamishanke jäi suutariksi

Naantalin valtuusto torjui tilapäisen valiokunnan perustamisen. Päätöksen myötä nykyinen Naantalin valtuuston puheenjohtajisto jatkaa normaalisti tehtävässään.

Vilhelm Junnila johtaa valtuuston kokousta.
Vilhelm Junnila voi jatkaa Naantalin valtuuston puheenjohtajana. Kuva: Hannu Vähämäki / Yle
Hannu Vähämäki

Naantali ei perusta tilapäistä valiokuntaa selvittämään valtuuston puheenjohtajan, perussuomalaisten Vilhelm Junnilan luottamusta. Valtuusto päätti asiasta maanantai-iltana äänestyslukemin 29–11.

Ratkaisu varmistui lopullisesti, kun ryhmäpäätöksen tehnyt SDP päätti vastustaa tilapäisen valiokunnan perustamista. SDP:n lisäksi enemmistön muodostivat perussuomalaiset, kristillisdemokraatit, keskusta ja osa kokoomuksen valtuutetuista. Vähemmistöön jäivät kuusi kokoomuslaista, vihreät ja vasemmistoliiton valtuutettu.

Mikko Rönnholm (sd.) perusteli ryhmänsä päätöstä pelisääntöjen noudattamisella.

– Yksittäiset ryhmät nimittävät ja kantavat vastuunsa valitsemistaan henkilöistä. Muiden ei ole syytä puuttua näihin ratkaisuihin.

Päätöksen myötä nykyinen Naantalin valtuuston puheenjohtajisto jatkaa normaalisti tehtävässään.

Tilapäisen valiokunnan perustaminen nousi esiin, kun 11 valtuutettua teki aloitteen, jossa he vaativat puheenjohtajiston luottamuksen selvittämistä. Allekirjoittaneet katsoivat, että syyt, jotka johtivat Vilhelm Junnilan kesäkuiseen eroon elinkeinoministerin tehtävästä, aiheuttavat mainehaittaa myös Naantalin kaupungille. Junnilaa on epäilty äärioikeistolaiskytköksista ja natsisympatioista. Lisäksi hän antoi vääriä tietoja koulutuksestaan ja työurastaan.

Junnilan mielestä kyseessä on ollut ajojahti. Hän katsoo hoitaneensa valtuuston puheenjohtajan tehtäviä moitteettomasti. Junnila kertoi kokouksen jälkeen keskittyvänsä nyt täydellä teholla naantalilaisten asioiden hoitoon.

Suosittelemme sinulle