Hyppää sisältöön

Britannia kauhistui koirahyökkäyksistä ja aikoo kieltää aggressiivisen koirarodun – Suomessa hallitus ei usko rotukieltojen voimaan

Sisäasiainministeriö on valmistellut vastauksen kansanedustajien kirjalliseen kysymykseen.

American Bully XL -pentu.
Puolen vuoden ikäinen amerikanbully XL -koirarodun pentu. Britannia on kieltämässä koirarodun. Kuva: Tierfotoagentur / AOP
Markku Tuhkanen

Suomen hallitus ei kannata koirien tekemiin hyökkäyksiin puuttumista kieltämällä nimettyjä koirarotuja.

Kanta käy ilmi sisäministeriön valmistelemasta vastauksesta kansanedustajien kirjalliseen kysymykseen hallituksen toimista koirahyökkäyksien estämiseksi.

– Maa- ja metsätalousministeriön kanssa on päädytty yhteiseen kantaan, koska kielto on helppo kiertää erilaisilla rotusekoituksilla, kertoo poliisitarkastaja Seppo Sivula sisäministeriöstä.

Sivulan mukaan koira itsessään ei ole välttämättä ongelma, vaan se miten omistajat sitä kohtelevat ja käsittelevät.

– Esimerkiksi onko koiran paikka selkeästi osoitettu laumassa, Sivula mainitsee.

– Selvitysten perusteella tehokkain keino koirahyökkäysten estämiseksi on tehostaa koiranomistajille suunnattua valistustyötä, komppaa maa- ja metsätalousministeriön erityisasiantuntija Tiina Pullola.

Jo viime hallituskaudella kansanedustaja Terhi Koulumies (kok.) patisteli kahden kirjallisen kysymyksen voimin Marinin hallitusta koirahyökkäyksien kitkemiseen.

Hän on myös allekirjoittanut elokuussa Orpon hallitukselle jätetyn kysymyksen.

– Jos systemaattinen kielto jollekin rodulle ei toimi, niin entäpä pakko käyttää kuonokoppaa, jos on taistelukoiran tyyppinen rotu? Tai pitäisikö joillekin ihmisille kohdistaa koiranpitokieltoja, jos kontolla on monia koirahyökkäyksiä? Koulumies pohtii.

Koulumies vaatiikin poliisilta entistä tarkempaa tilastointia koirahyökkäyksistä ja niitä tekevistä roduista sekä koirien omistajista.

Terhi Koulumies eduskunnassa 23.10.2019
Kansanedustaja Terhi Koulumies (kok.) haluaisi tarkempaa tiedonkeruuta koirahyökkäyksistä, jotta ilmiöön voitaisiin puuttua. Kuva: Pekka Tynell / YLE

Vilkas keskustelu Suomessa ja maailmalla

Kesällä huomiota herätti tapaus, jossa Heinolassa poliisi lopetti koiran, joka oli hyökännyt ihmisen kimppuun useita eri kertoja.

Kansanedustajat innoitti jälleen tarttumaan aiheeseen elokuussa tapahtunut koirahyökkäys, jossa Imatralla pienen koiran tappoi oletetusti pitbullterrierin kaltainen koira.

Kuolleen koiran iäkäs omistaja järkyttyi ja sai sydänkohtauksen.

Maailmalla suurikokoisten amerikanbully XL -koirien rajut hyökkäykset ihmisten kimppuun ovat nostattaneet valtavan julkisen kohun Yhdysvalloissa ja Englannissa.

Britanniassa on sattunut jo kolme kuolemaan johtanutta tapausta, jossa osallisena on ollut amerikanbully-rotuinen koira.

Pääministeri Rishi Sunak ilmoitti perjantaina hallituksen ryhtyvän valmistelemaan asetusta, joka kieltää kyseisen koirarodun maassa vuoden loppuun mennessä.

Suomen suurimmassa koirien omistajien yhteisössä, Suomen Kennelliitossa, on pantu merkille kansainvälinen keskustelu.

– Emme kannata yksittäisten rotujen kieltoja. Kestäviin tuloksiin päästään pitkäjänteisellä rodunjalostustyöllä, jossa pyritään rodulle ominaisten haitallisten käyttäytymispiirteiden muutoksiin pitkällä aikavälillä, summaa Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Esa Kukkonen.

Mitä ajatuksia juttu sinussa herätti? Voit keskustella aiheesta 20. syyskuuta 2023 kello 23:een asti.

Suosittelemme