Hyppää sisältöön

Ensi talvesta voi tulla Kouvolassa liukkaampi ja lumisempi – taksikuski: ”Tässä pitää vain pärjätä”

Kouvola aikoo vähentää teiden auraamista ja hiekoittamista, jos säästöt toteutuvat.

Varsinkin viikonloput voivat olla hankalia, jos aurauksesta nipistetään, taksiyrittäjä Marko Häkkinen sanoo. Video: Kalle Purhonen ja Kirsi Lönnblad / Yle
Mari Siltanen,
Kirsi Lönnblad

Tuleva talvi näyttää Kouvolassa liukkaammalta kuin viime talvi.

Taajamissa on myös suurempia lumikasoja pidempään, eikä heti aamusta välttämättä näe aurakuskia. Pienemmillä teillä kuoppia on enemmän, ja bussikin tulee harvemmin.

Tuollaista kuvaa maalaa Kouvolan teknisen puolen säästölistaus ensi vuodelle, jos alustavan talousarvion ehdotukset menevät läpi.

Säästöjen takia esimerkiksi hiekoitusta voitaisiin vähentää, aurauskalustoa käytettäisiin aiempaa harvemmin, yksityistieavustuksia vähennettäisiin ja bussivuoroja harvennettaisiin.

Kouvolan kaupungin on säästettävä ja samalla lisättävä tuloja ensi vuonna yhteensä 14 miljoonan euron verran. Säästökuuri jatkuu myös seuraavina vuosina.

Taksiyrittäjä toivoo ratkaisua

Taksiyrittäjä Marko Häkkisen mukaan talvisin on tuttua, että sivuteille aura-autot tulevat hommiin myöhemmin. Hän ei ihmettele sitä, sillä aurakuskeja on rajallinen määrä. Säästöt eivät kuulosta Häkkisen mielestä hyvältä.

– Taksiautoilijan korvissa kuulostaa ikävältä. Kaupungin asema on vaikea. Toivotaan, että löytyy hyvä ratkaisu.

Traktori auraa katua.
Tältä Kouvolassa näytti helmikuussa 2022. Kuva: Kari Saastamoinen / Yle

Arki ei niinkään mietitytä, mutta kovan viikonlopun lumimyräkän jälkeen on Häkkisen mukaan monta hankalaa tuntia, jos aurat eivät ole liikkeellä. Säästölista ei kuitenkaan tällaisenaan huoleta Häkkistä.

– Meillä on koko Suomessa kaikilla kunnilla samanlainen ongelma. Tässä pitää vain pärjätä.

Rekkakuskilta ei kiitosta heru

Tiet ovat jo huonossa kunnossa nykyisin, sanoo rekkakuski ja Kouvolan Seudun Autoalan työntekijöiden puheenjohtaja Sami Ahtiainen. Asvaltti rapautuu.

– Kaupunki ei ehdi pinnoittaa niitä siihen tahtiin, kuin suola niitä syö.

Ahtiaisen mukaan on itsestäänselvää, että säästäminen hiekoittamisesta ja auraamisesta on huono asia.

– Jos lumia ei siirretä pois keskusta-alueilta ja niistä valuvat sulamisvedet jäätyvät, niin haittaahan se. Etenkin, jos vielä hiekoitusta vähennetään.

Palautetta säästökohteista

Eniten palautetta on tekniselle johtajalle Hannu Tyllille tullut talvikunnossapidon sekä yksityisteiden avustusten säästöistä. Jos talvikunnossapidon säästötoimenpiteet toteutuvat, vaikuttavat ne lähes kaikkien kaupunkilaisten elämään.

– Niistä ei vaikuta tulevan kohtuutonta haittaa. Pyryisinä päivinä on pidempään katuosuuksia auraamattomina. Priorisoimme tietysti eniten liikennöidyt väylät, ne pyritään pitämään hyvässä kunnossa, Tylli sanoo.

Teille on määritelty kunnossapitoon omat luokitukset. Loppupäässä ovat esimerkiksi asuinalueiden päättyvät tiet ja ykköskohteissa pääkadut.

Lopulta teknisen puolen reilun miljoonan säästöistä päättävät poliitikot. Ja säästöjä on tehtävä.

– Odotamme vielä, miten toimielimet päättävät eurot.

Tekninen lautakunta käsittelee ensi vuoden talousarvioesityksen päälinjoja keskiviikkona 20. syyskuuta. Itse toimenpiteitä kuten talvikunnossapitoa käsitellään myöhemmin. Valtuusto päättää ensi vuoden talousarviosta marraskuussa.

Voit keskustella aiheesta 20.9. kello 23.00 asti.

Suosittelemme