Hyppää sisältöön

Opiskelijat rakentavat protestitaloa hallituksen katseen alla: ”Tässä on kyse perustarpeista”

Tempauksellaan Suomen ylioppilaskuntien liitto vastustaa asumistukiin liittyviä leikkauksia. Mieltään osoittivat tiistaina useat muutkin järjestöt, esimerkiksi Amnesty ja luonnonsuojeluliitto.

SYLin eduistajia valtiovarainministeriön kokouskeskuksen edustalla osoitteessa Mariankatu 9.
SYLin edustajia kokoontui rakennustöihin valtiovarainministeriön kokouskeskuksen edustalle varhain tiistaiaamuna. Kuva: Vesa Marttinen
Saara Hirvonen,
Vesa Marttinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Valtiovarainministeriön edustalla Helsingin Kruununhaassa kuuluu vasaran pauke.

Paikalla on yliopisto-opiskelijoita, jotka rakentavat näytösluonteista ”opiskelija-asuntoa” tänään ja huomenna budjettiriihtä käyvän hallituksen neuvottelupaikan edustalle.

Työt alkoivat tiistaina puoli kahdeksalta aamulla ja jatkuvat iltapäivään kello 17:ään saakka.

Esimerkiksi aamukahdeksan aikaan paikalla oli noin sata ihmistä.

Tempauksen taustalla on Suomen ylioppilaskuntien liitto eli SYL, joka vetoaa hallitukseen opiskelijoiden asumiseen kohdistuvaa leikkausta vastaan.

SYLin hallituksen puheenjohtaja Lotta Leinonen rakentaa opiskelijaasuntoa Kruunuhaassa valtiovarainministeriön kokouskeskuksen edustalla osoitteessa Mariankatu 9..
”Opiskelija-asuntoa” rakennettiin Helsingissä tiistaina varhaisesta aamusta alkaen. Kuva: Vesa Marttinen

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen ohjelmaan on kirjattu 47 miljoonan euron leikkaus erityisryhmien investointiavustukseen sekä 363 miljoonan euron leikkaus yleiseen asumistukeen, josta opiskelijoihin kohdistuu arviolta 127–146 miljoonaa.

SYLin hallituksen puheenjohtajan Lotta Leinosen mukaan suunnitelma tarkoittaisi opiskelija-asuntojen rakentamisen alasajoa ja opiskelijoiden vuokranmaksukyvyn riistämistä.

– Opiskelija ei kuitenkaan voi jättää asumatta. Tässä on kyse perustarpeista: kodista, toimeentulosta, pärjäämisestä ja mahdollisuudesta opiskella, Leinonen sanoo Ylen haastattelussa.

– Leikkaukset ovat pysäyttäneet jo kesällä opiskelija-asuntohankkeita. Kuitenkin on valtava opiskelija-asuntopula, sanoo puolestaan SYLin asuntoasioista vastaava hallituksen jäsen Sonja Naalisvaara.

Naalisvaaran mukaan myös vuokrat nousevat, koska investointiavustukset tukevat opiskelija-asuntoja.

– Vuokrat nousevat, mutta tulot laskevat, kun asumistuesta leikataan. Opiskelijat joutuvat käyttämään entistä enemmän aikaa työn tekemiseen ja vähemmän opiskelemiseen, mikä hidastaa valmistumista.

SYLin edustajia valtiovarainministeriön kokouskeskuksen edustalla osoitteessa Mariankatu 9.
Opiskelijoita rakennustöissä. Kuva: Vesa Marttinen

SYL vaati jo aiemmin viime viikolla hallitukselta investointiavustuksen leikkauksen perumista tai ainakin kohtuullistamista ja jaksottamista, jotta opiskelija-asuntojen rakentaminen ei seisahdu.

Lisäksi liitto on vaatinut kaikkien opiskelijoiden säästämistä asumistuen leikkauksilta, jotta jokaisen mahdollisuus opiskella turvataan.

Orpon hallitus neuvottelee ensimmäisessä budjettiriihessään tiistaina ja keskiviikkona valtiovarainministeriössä. Neuvotteluja ei käydä remontin vuoksi tavalliseen tapaan Säätytalolla.

Opiskelijoita valtiovarainministeriön kokouskeskuksen edustalla osoitteessa Mariankatu 9.
Talo valmistuu mielenosoituksen ohessa. Rakennustöitä jatketaan tiistaina iltapäiväviiteen saakka. Kuva: Vesa Marttinen

Paikalla Helsingin keskustassa olivat tiistaina myös muun muassa ihmisoikeusjärjestö Amnesty International, Plan International Suomi ja ympäristöjärjestö Greenpeace.

Pääministeri Petteri Orpon hallitus kokoontuu tiistaina ensimmäiseen budjettiriiheensä. Kokouspaikalla Kruununhaassa oli jo aamulla iso joukko mielenosoittajia kertomassa terveisiään neuvottelijoille. Toimittaja Vesa Marttinen tapasi Paloma Hannosen Suomen luonnonsuojeluliitosta sekä Pargol Miraftabin Amnestysta.

SYLin edustajia laaja osanotto ei häirinnyt, päinvastoin.

– Olemme se sukupolvi, joka on tulevaisuudessa ratkaisemassa asioita. Koulutus ja opiskeleminen ovat ratkaisuja hyvin moneen yhteiskunnalliseen haasteeseen, Leinonen toteaa.

Rakentajat aikovat iltapäivällä päättää, tuleeko miniasuntoon harjakatto vai pulpettikatto.

– Toivottavasti vietämme illalla tupareita. Sinne voivat budjettiriihen neuvottelijatkin tulla, Sonja Naalisvaara sanoo.

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) osoittaa mieltään Valtiovarainministeriön kokouskeskuksen edustalla Kruununhaassa 19.9.2023. Paikalla ovat myös muun muassa Amnesty, Plan ja Greenpeace.
Myös Amnesty, Plan, Greenpeace sekä Suomen luonnonsuojeluliitto osoittivat tiistaina mieltään Helsingissä. Kuva: Vesa Marttinen

Tiistaina Helsingissä nähtiin toisenlainenkin opiskelijoiden mielenilmaus, kun jopa kymmeniä osallistujia osoitti mieltään Helsingin yliopiston päärakennuksen aulassa.

Hekin osoittivat mieltään suunniteltuja leikkauksia vastaan ja vaativat samalla myös toimia Helsingin yliopistolta.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 20. syyskuuta kello 23:een asti.

Suosittelemme sinulle