Hyppää sisältöön

Lintuinfluenssan keskiössä oleva Kaustisen kunta vetoaa Suomen hallitukseen turkistarhauksen turvaamiseksi

Valtaosa suomalaisilla turkistarhoilla todetuista lintuinfluenssatapauksissa on ollut Kaustisella.

Punaisia varjotaloja turkistarhalla.
Kuvituskuva. Kuva: Kalle Niskala / Yle
Ari Vihanta
Avaa Yle-sovelluksessa

Kaustisen kunta vetoaa Suomen hallitukseen turkistarhauksen turvaamiseksi.

Kunnanhallitus hyväksyi illalla maan hallitukselle lähetettävän kannantoton.

Kunta katsoo, että turkiselinkeinon mahdollisuudet tulee turvata myös jatkossa ja Suomen hallituksen tulee kohdistaa alan yrittäjille riittävää taloudellista tukea.

Lintuinfluenssaa on todettu Suomessa 26 turkistarhalla, niistä 17 sijaitsee Kaustisella. Niiden kaikki eläimet on määrätty lopetettavaksi.

Kunta painottaa, että alueella on investoitu turkistarhaukseen huomattavasti.

Kaustisella oli kunnan tietojen mukaan tänä keväänä ennen lintuinfluenssan puhkeamista 33 aktiivista turkistarhaa. Kunnan mukaan turkistaloudessa työskentelee Kaustisella yli 100 henkilöä. Turkistarhojen lisäksi kunnassa sijaitsee nahoittamo ja turkisrehun valmistaja.

Kunnanjohtaja Minna Nikanderin laskelmien mukaan turkistarhauksen koko viime vuoden Suomen 22 miljoonan euron kunnallisverokertymästä voi suhteutettuna laskea Kaustisella toimivien tarhojen osuudeksi 1,6 miljoonaa euroa. Kaustisen kunnan 13,7 miljoonan euron kunnallisverotuotosta liki 12 prosenttia tuli turkistarhoilta.

Turkistalouden välilliset vaikutukset heijastuvat koko alueen elinkeinoelämään ja palvelurakenteeseen. Kaustisen turkistarhojen nahkamyynnin arvo oli kaudella 2021–2022 3,9 miljoonaa euroa.

Naapurikunta Halsua puolestaan valmistelee ely-keskukselle lähetettävää vetoomusta alueellisen koordinaatioryhmän perustamisesta tukemaan seutua rakennemuutoksessa.

Suosittelemme