Presidentti Recep Tayyip Erdoğanin mukaan terroristit vaeltavat vapaasti Tukholman kaduilla, eikä Turkki voi ratifioida Ruotsin Nato-jäsenyyttä ennen kuin Ruotsi pitää kiinni lupauksistaan.
Yhdysvaltalaisen PBS-kanavan haastattelussa Erdoğan ei suostu antamaan mitään aikataulua Ruotsin jäsenyyden ratifioinnille. Turkin presidentin mukaan asia tulee jossain vaiheessa Turkin parlamentin käsittelyyn.
Parlamentti palaa istuntotauolta ensi kuun alussa.
Erdoğan toteaa, että Ruotsi on muuttanut lakejaan, mutta se ei riitä. Hänen mukaansa Ruotsin jäsenyyden hyväksymisen edellytyksenä on muun muassa, että terrorijärjestöt lopettavat mielenosoituksensa Tukholman kaduilla.
Stoltenberg lupasi nopeaa ratifiointia
Heinäkuun Nato-huippukokouksen yhteydessä presidentti Erdoğan ja Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson tapasivat. Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg ilmoitti tapaamisen jälkeen, että Ruotsin Nato-jäsenyys viedään Turkin parlamentin ratifioitavaksi niin nopeasti kuin mahdollista.
Turkin presidentti on sittemmin tehnyt selväksi, että Ruotsi ei ole vielä täyttänyt Turkin asettamia ehtoja. Turkin mielestä Ruotsi ei tartu riittävän tehokkaasti muun muassa Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n kannattajien toimintaan Ruotsissa.
Erdoğan kiisti, että Ruotsin Nato-jäsenyyden hyväksymisen ja Turkin Yhdysvalloista havittelemien F-16-hävittäjien välillä olisi kytkös. On arveltu, että Yhdysvallat painostaa Turkkia hävittäjäkauppojen avulla.
PBS:n haastattelussa presidentti Erdoğan kommentoi myös suhdettaan Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin. Erdoğan on pitänyt yhteyttä Putiniin ja johtajat tapasivat viimeksi 4. syyskuuta Sotšissa. Turkin presidentti sanoo luottavansa Venäjään yhtä paljon kuin länteen.
Turkki ei ole liittynyt Venäjän vastaisiin pakotteisiin ja maiden välinen kauppa on ollut kovassa kasvussa. On myös arveltu, että Venäjä hankkii Turkin kautta sodankäynnin kannalta kriittisiä tuotteita.