Jyväskylän Taulumäelle suunnitteilla olevan uuden vesitornin ideakilpailun työt on julkistettu.
Ideakilpailun tavoitteena on ollut löytää arkkitehtonisesti ja kaupunkikuvallisesti korkeatasoinen toteutusvaihtoehto.
Jyväskylän kaupunki kertoo tiedotteessaan, että kesän aikana pidettyyn kilpailuun osallistuneita neljää ohjelman mukaista työtä voi kommentoida syyskuun loppuun saakka kilpailun verkkosivuilla. Tänä aikana kilpailuraati kuulee myös kutsuttuja asiantuntijoita.
Jyväskylän Taulumäen uusi vesitorni on tulossa Jyväskylän ammattikorkeakoulun Rajakadun kampuksen ja Tuomiojärven väliin jäävälle harjualueelle. Uuden vesitornin toteuttaa Alva-yhtiöt.
Uusi torni korvaa nykyisen Harjun vesitornin ja turvaa keskusta-alueen veden saannin. Harjun vesisäiliö on peräisin 1950-luvulta ja se on käyttöikänsä päässä.
Taulumäelle suunniteltu vesisäiliö on tilavuudeltaan merkittävästi Harjun säiliötä suurempi, 7000 kuutiota.
Uuden vesitornin sijoitusalueella on tällä hetkellä Aatoksenkadun koirapuisto sekä Nisulan käytöstä poistettu lämpövoimala, jota on syyskuussa alettu jo purkaa. Koirapuisto siirtyy vesitornin rakentamisen ajaksi väistöön Viitaniemeen.
– Tuleva vesitorni on kookas ja sijoittuu näkyvälle paikalle Taulumäen harjulle, joten se on teknisesti ja myös kaupunkikuvallisesti haastava suunnittelutehtävä, kertoo tiedotteessa projektipäällikkö Ora Nuutinen Jyväskylän kaupunkisuunnittelusta.
Vesitornin kilpailuohjelman mukaan kilpailun arvioinnissa pääpaino on ehdotusten arkkitehtonisessa ja kaupunkikuvallisessa ilmeessä sekä ympäristöön ja maisemaan sovittamisessa.
Ratkaisun pitää olla myös teknis-taloudellisesti toteuttamiskelpoinen. Kilpailutyössä on pitänyt huomioida myös kohteen valaistus sekä vuodenaikojen vaihtelut.
Taulumäen uuden vesitornin ideakilpailun voittaja ratkaistaan lokakuussa. Kilpailun järjestäjä pidättää kuitenkin oikeuden olla hyväksymättä mitään kilpailuehdotuksista.
Alvan mukaan uuden vesitornihankkeen alustava kustannusarvio on 15–16 miljoonaa euroa. Rakentamisen toivotaan alkavan vuonna 2025.