Darja Virolainen oli ehtinyt unohtua monen ampumahiihtoa seuraavan mielestä, kun hänen nimensä pomppasi yhtäkkiä venäläismedian otsikoihin syksyllä 2022.
Virolainen osallistui viime kesänä Tuusulan Voima-Veikkojen riveissä rulla-ampumahiihdon SM-kisoihin Kontiolahdella. Hänen entinen valmentajansa Leonid Mjakišev vihjasi myöhemmin haastattelussa, että entinen maajoukkueurheilija voisi palata kilpailemaan vuosien tauon jälkeen, tällä kertaa tosin Suomen väreissä.
Moni ymmärsi tilanteen, olihan Virolainen asunut perheensä kanssa Suomessa vuodesta 2016. Duuman jäsen Pavel Terjuškov kuului niihin, jotka eivät sulattaneet uutista.
– Jos siirtyy edustamaan ”erityisoperaation” aikana epäystävällistä maata, toisin sanoen vihollista, ei voida puhua muusta kuin petturuudesta, poliitikko julisti Sports.ru-sivuston mukaan.
Mediamylläkkä tuli Virolaiselle täytenä yllätyksenä. Hän suhtautuu kuitenkin syytöksiin tyynesti.
– Minulla ei ole tapana seurata, mitä minusta kirjoitetaan sosiaalisessa mediassa tai muualla. Koen, että asioista kannattaa olla perillä ennen kuin niitä kommentoi. Kaikilla on oikeus mielipiteisiinsä, mutta olen asunut Suomessa kauan. En muuttanut tänne eilen ja saanut saman tien kansalaisuutta, Virolainen sanoo Yle Urheilulle.
Legendan tytär
Moskovassa syntyneen Virolaisen isä Leonid Reztsov ja äiti Anfisa Reztsova olivat Venäjällä tunnettuja urheilijoita. Moninkertainen ampumahiihdon ja maastohiihdon arvokisavoittaja Anfisa Reztsova on Venäjällä legendan asemassa.
Virolainen kasvoi huippu-urheiluelämään ja innostui itsekin kouluikäisenä hiihdosta. Ampumahiihtoon hän siirtyi 16-vuotiaana.
– Äitini menestys innosti minua ja siskoani (ampumahiihtäjä Kristina Reztsovaa), mutta äiti ei koskaan painostanut meitä lajin pariin. Hän antoi meidän tehdä omat ratkaisumme.
Virolaisen maajoukkueuran kohokohtia olivat kaksi maailmancupin osakilpailun kakkossijaa vuosina 2014 ja 2015.
Vuonna 2016 urheilija päätti muuttaa inkeriläistaustaisen aviomiehensä Roman Virolaisen ja poikansa kanssa Suomeen.
– Puolisoni vanhemmat olivat asuneet jo pitkään Suomessa. Olin silloin maajoukkueessa ja reissasin koko ajan. Kouluikäinen esikoisemme oli todella paljon lastenhoitajan kanssa. Päätimme muuttaa Suomeen, jotta isovanhemmat voisivat auttaa meitä lapsen hoidossa, Virolainen taustoittaa.
Muutos oli Moskovassa asuneelle urheilijaperheelle iso. Tulisieluisena persoonana tunnettu äiti Anfisa ei ottanut aluksi muuttoilmoitusta erityisen iloisesti vastaan.
– Olemme erittäin läheisissä väleissä, joten äitini oli vaikeaa käsittää, miksi halusimme muuttaa toiseen maahan. Otimme asiasta jopa yhteen, mutta pääsimme nopeasti yhteisymmärrykseen.
Virolainen kertoo, että miljoonakaupungin pauhun jälkeen rauhallisempi elämä tuli tarpeeseen.
– Kun tulin leireiltä kotiin, en pystynyt rentoutumaan. Moskovassa on ainainen kiire ja ruuhkia kaikkialla. Pidän Suomen rauhasta, kiireettömyydestä ja siitä, etteivät ihmiset ole myöhässä.
Virolainen edusti Venäjän maajoukkuetta, kunnes hänen toinen lapsensa syntyi vuonna 2019. Hän osallistui sen jälkeen vielä muutamiin kansallisiin kisoihin Venäjällä.
Paluu kilpaurheilijaksi
Perheenlisäys oli Virolaisen iso haave, mutta hän ei luopunut koskaan urheilu-unelmastaan.
– Jokaisella urheilijalla taitaa olla tavoitteita, jotka eivät ole täyttyneet. Minulla on olo, että pystyn vielä kehittymään.
Ajatus paluusta voimistui kolmannen lapsen syntymän jälkeen vuonna 2022. Edellisenä vuonna Virolaiselle oli myönnetty Suomen kansalaisuus.
Kansainvälinen ampumahiihtoliitto käsitteli Virolaisen tilannetta ja ilmoitti kesällä, ettei Suomen edustamisessa kansainvälisissä kisoissa olisi ongelmaa.
Edustusmaan vaihto tapahtui poliittisesti tulenarkaan aikaan. Aihe sai jälleen paljon mediahuomiota, ja Anfisa Reztsova puolusti julkisuudessa tyttärensä valintaa.
– Hänellä on Suomen kansalaisuus ja oikeus edustaa maata. Joku vähä-älyinen voi kutsua häntä petturiksi, minä tuen tytärtäni, lajilegenda sanoi elokuussa venäläismedialle.
Pääkaupunkiseudulla asuvalta Virolaiselta on kysytty Suomessa usein, mitä mieltä hän on vallitsevasta maailmantilanteesta. Hän asettelee sanansa tarkasti.
– En haluaisi puhua poliittisesta tilanteesta. On selvää, ettei siinä ole mitään hyvää. Olen kuitenkin urheilija enkä poliitikko.
”Maajoukkue on ottanut minut lämpimästi vastaan”
Tuusulan Voima-Veikkoja edustava Virolainen on harjoitellut täysipainoisesti vasta muutaman kuukauden. Syyskuussa järjestetyissä Imatran rulla-ampumahiihdon SM-kisoissa hän sijoittui hopealle Sonja Leinamon jälkeen.
Syksyn aikana Virolainen aikoo matkustaa korkeanpaikanleirille Itävaltaan. Ampumahiihtäjä harjoittelee pääsääntöisesti yksin, mutta apua ja vinkkejä on tullut muun muassa valmentajaisä Leonidilta, puoliso Romanilta ja Tero Seppälän valmennuksesta vastaavalta Anatoli Hovantsevilta.
Virolainen on ehtinyt viettää jo vähän aikaa Suomen maajoukkueen kanssa. Tavoitteena on nousta joukkueen täysipainoiseksi jäseneksi ja päästä kiertämään kansainvälisiä kisoja.
– Koen, että maajoukkue on ottanut minut lämpimästi vastaan. En puhu suomea kovin hyvin, mutta olen jutellut jonkin verran urheilijoiden kanssa. Minulla on hyvät välit päävalmentaja Erik Bartlett Kulstadiin ja liiton puheenjohtajaan Kalle Lähdesmäkeen.
Toistensa vastakohdat
Useita vuosia Venäjän väreissä kilpaillut Virolainen tietää hyvin, mitä tarkoittaa olla itänaapurissa suositun lajin huippu-urheilija. Laji saa runsaasti resursseja valtiolta ja alueilta, mikä tarkoittaa, että urheilijoilla on täydet mahdollisuudet hakea potentiaaliaan.
– Suomessa ampumahiihtäjät vastaavat itse uransa rahoittamisesta ja sponsorien löytämisestä. Urheileminen muistuttaa siinä mielessä enemmän harrastustoimintaa, kilpa-uraansa omalla rahallaan kustantava Virolainen pohtii.
Myös valmennuksessa on Virolaisen mukaan merkittäviä eroja. Venäjän systeemissä urheilijat ovat tottuneet valmentajien jatkuviin ohjeisiin ja valvontaan, Suomessa urheilijoilta edellytetään enemmän itsenäistä asennetta.
– On tietenkin hienoa, että apu on koko ajan vieressä, mutta välillä sitä tuntui olevan liikaa. Asioita ei ehtinyt ajatella itse. Olen kuitenkin kiitollinen. Ilman Venäjän maajoukkuetta ja siellä saamaani oppia en olisi nyt tässä.
Virolaisen tähtäimessä ovat seuraavaksi marraskuussa pidettävät maajoukkueen karsintakisat. Hän toivoo tien avautuvan maajoukkueeseen ja IBU-cupin kisoihin. Jos IBU-cupissa menee hyvin, Virolainen voi päästä edustamaan Suomea maailmancupiin.
– Yritän elää päivä kerrallaan. En halua asettaa suuria tavoitteita, vaan päästä lähemmäs tasoa, jolla lopetin urani.