Hyppää sisältöön

Ruotsin Davis Cup -legenda iloitsee Suomen menestyksestä – hämmästelee tilannetta, joka tuntui aikanaan täysin mahdottomalta

Davis Cupin kolmesti voittanut Anders Järryd pitää kapteeni Jarkko Niemisen merkitystä Suomen tennissensaatiossa ratkaisevana. Hän tutustui maskulaiseen jo, kun tämä oli vasta teinipoika.

Ruotsin joukkue tenniksen Davis Cupissa 1986. Vasemmalta Jan Gunnarson, Anders Järryd, Mats Wilander, Stefan Edberg ja kapteeni John Anders Sjögren.
Ruotsi oli 1980-luvulla vakiomenestyjä Davis Cupissa. Vuonna 1986 tuli finaalitappio Australiaa vastaan joukkueella Jan Gunnarsson (vas.), Anders Järryd, Mats Wilander ja Stefan Edberg. Kapteenina toimi Jon-Anders Sjögren. Kuva: imago / Sportfoto Rudel / All Over Press
Pekka Holopainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen tennismaajoukkueen historiallinen eteneminen Davis Cupin puolivälierävaiheeseen ei ole mennyt laji-ihmisiltä ohi myöskään länsinaapurissa.

Ruotsin urheiluhistoriassa Davis Cup on melkoinen käsite, sillä maa pelasi vuosina 1975–1998 klassikkokilpailun finaalissa 12 kertaa eli keskimäärin joka toisen loppuottelun. Voittajana Ruotsi juhli kentällä peräti seitsemästi, edelliskerran Milanossa joulukuussa 1998.

Kolme kertaa – 1984 ja 1987 Göteborgissa sekä 1985 Münchenissä – voitonjuhliin pääsi Anders Järryd, 62, joka kuuluu Ruotsin 1980-luvun kultaisen sukupolven legendaarisiin pelaajiin mm. Mats Wilanderin ja Stefan Edbergin ohella. Elettiin aikaa, jolloin edes sijoitus maailmanrankingissa kymmenen joukossa ei automaattisesti taannut Ruotsissa paikkaa Davis Cupin miehistöön.

Järryd oli parhaimmillaan kaksinpelissä maailmanrankingin viitonen ja todellisessa leipälajissaan nelinpelissä ykkönen. Hän voitti nelinpelissä kahdeksan Grand Slam -titteliä.

Järryd kertoi Yle Urheilulle seuranneensa tiiviisti ja kiinnostuneena Suomen sensaatiomaista paraatimarssia puolivälieriin, mikä vaati Kroatian ja USA:n kaltaisten huippumaiden kaatamista.

– Olen todella iloinen Suomen menestyksestä. Erityisen iloinen olen Jarkon (Suomen joukkueen kapteeni Nieminen) puolesta, sillä meillä on yhteistä historiaa.

Anders Järryd syöttää palloa.
Anders Järryd viihtyy yhä tenniskentällä ja on erinomaisessa kunnossa. Kuva: imago/Tischler/ All Over Press

Kun Nieminen oli vielä amatööripelaaja ja teinipoika, hän etsi usein mahdollisuuksia päästä pelaamaan ja kehittymään Ruotsiin.

– Pelasin Jarkon kanssa samassa seurajoukkueessa Lidköpingissä, kun itse olin jo veteraani. Näin jo silloin, että hänestä tulee erittäin todennäköisesti huippupelaaja, Järryd muistelee 20 vuotta nuorempaa maskulaista pelikaveriaan, joka parhaimmillaan oli maailmanrankingin eli ATP-tilaston 13:ntena.

Nieminen ja Borg

Ruotsissa erittäin arvostettu Järryd luettelee nopeasti käsityksiään Suomen melkoiseksi ihmeeksi luokiteltavasta tennisteosta.

– Jarkko on osaava ja arvostettu kapteeni, mikä on Davis Cupin kaltaisessa kilpailussa hyvin ratkaisevaa. Pelaajien täytyy arvostaa kapteeniaan, ja Jarkko on ollut kaikille Suomen pelaajille hyvin samanlaisen esikuva kuin Björn Borg oli minulle ja koko ruotsalaiselle pelaajasukupolvelleni. Jarkosta tuli Suomessa vihdoin se monivuotinen tähti ja esikuva, jota nuoret miehet tarvitsivat uskonsa vahvistamiseksi.

– Lisäksi Emil Ruusuvuoren ATP-sijoitus (57:s) ei vastaa hänen todellista tasoaan. Hänen tasonsa mukainen sijoitus olisi selvästi parempi.

Kun Edberg, Wilander, Järryd ja monet muut dominoivat jo tuolloin valtavaa ja globaalia urheilulajia jokaisella alustalla, tuntui hyvin kaukaiselta, että jonakin kauniina päivänä Suomi ajaisi tenniksessä Ruotsin ohi. Nyt näin on käynyt.

Emil Ruusuvuori (oik.) antaa läpyt Jarkko Niemiselle.
Kapteeni Jarkko Niemisen (vas.) merkitys Suomen tennisihmeelle on Anders Järrydin mukaan suunnaton. Emil Ruusuvuoren (oik.) ATP-sijoitusta ruotsalainen pitää liian vaatimattomana suomalaisen todelliseen tasoon nähden. Kuva: Getty Images for ITF

– Ei sellainen ajatus tuntunut silloin tietenkään lainkaan realistiselta. Korostan, etten mitenkään väheksynyt Suomea. Kävin Suomessa pelaamassa, ja Olli Rahnastosta (1980-luvun alun ykköspelaaja Suomessa) olisi tullut paljon parempi ilman loukkaantumisia. Mutta nyt olemme tässä tilanteessa, ja olemme taas saaneet yhden osoituksen tenniksen maailmanlaajuisesta luonteesta ja kilpailusta.

Pohjolan huippupelaajista Tanskan Holger Rune on ATP-rankingissa peräti neljäntenä ja Norjan Grand Slam -finaalejakin pelannut Casper Ruud yhdeksäntenä. Ruusuvuorikin on 28 sijaa ylempänä kuin paras ruotsalainen Mikael Ymer, joka ilmoitti loppukesästä lopettavansa uransa jäätyään kiinni dopingrikkomuksesta.

Suomi jatkaa Davis Cupia; Kanada-ottelussa on panoksena välieräpaikka.

– Se ei yllättäisi minua enää mitenkään. Tiedän kokemuksesta, että vaikeinta on ottaa kovissa paineissa se ensimmäinen voitto. Toinen on jo helpompi, Anders Järryd sanoo.

Suosittelemme