Hyppää sisältöön

Air Baltic aloittaa toukokuussa suorat lennot Tampereelta Mallorcalle

Yhtiö hakee nyt lisää kasvua Suomesta ja Baltian maista.

Air Balticin toimitusjohtaja Martin Gauss.
Toimitusjohtaja Martin Gauss sanoo, että Air Baltic hakee uusilla lentoyhteyksillä voimakasta kasvua. Arkistokuva. Kuva: Mikko Koski / Yle
Pekka Ruissalo

Latvialainen lentoyhtiö Air Baltic aloittaa ensi kesäkaudella suorat lennot Tampere-Pirkkalan lentokentältä Espanjan Palma de Mallorcaan. Toukokuusta alkaen kohteeseen lennetään kahdesti viikossa.

Yhtiön toimitusjohtaja Martin Gauss sanoo, että yhtiö on arvioinut reitin keräävän matkustajia.

– Arvioimme aina tarkasti markkinatilanteen ja matkustajakysynnän. Ensi kesänä yhtiölle tulee kaikkiaan 13 uutta reittiä, ja haemme kasvua Baltiasta ja Tampereelta, Gauss kertoo.

Tampereen ja Palma de Mallorcan välinen lento kestää kolme tuntia ja 20 minuuttia, ja ne lennetään maanantaisin ja perjantaisin. Yhtiön uudet reitit lähtevät lisäksi Latviasta, Virosta ja Liettuasta.

Liikematkustajat hereille

Tampereelta on lennetty tänä vuonna suoria reittilentoja ulkomaille Amsterdamiin, Kööpenhaminaan, Lontooseen, Málagaan, Milanoon, Müncheniin, Nizzaan, Rodokselle ja Riikaan.

Milanoon, Nizzaan ja Rodokselle lennetään ainoastaan kesäkaudella, muut reitit ovat ympärivuotisia. Näistä kaikki ovat Air Balticin yhteyksiä paitsi Lontoo, joka on Ryanairin vastuulla.

Visit Tampereen toimitusjohtaja Jari Ahjoharju on tyytyväinen tilanteeseen.

– Kehitys on ollut todella myönteistä. Olemme todella tyytyväisiä, että Air Baltic on tuonut tukikohtansa Tampere-Pirkkalaan. Yhteistyö yhtiöön on toiminut hyvin koko ajan, Ahjoharju sanoo.

Parantamisen varaakin löytyy. Toiveissa olisi, että liikematkustajat ottaisivat vielä paremmin käyttöön suorat yhteydet.

– Siinä asiassa on vielä tekemistä. Lomailulennot menevät todella hyvin, mutta liikematkustus vaatii vielä kehittämistä, sanoo Ahjoharju.

Suosittelemme