Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut neljä ihmistä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin viime maaliskuisesta Takahuhdin panttivankitapauksesta. Yle uutisoi oikeuskäsittelyn alusta elokuussa.
Viime maaliskuussa uhriksi joutunut mies houkuteltiin sovittuun paikkaan Takahuhdissa. Paikan päällä häntä pahoinpideltiin ja tekijät ryöstivät uhrin. Miestä myös uhkailtiin väkivallalla. Lopulta uhri pakotettiin omistamaansa autoon, jossa hänet sidottiin nippusiteillä.
Nelikko oli varustautunut viidellä eri tekovälineellä, muun muassa pesäpallomailalla, kaasusumuttimella ja nyrkkiraudalla.
Miestä uhkailtiin matkan aikana väkivallalla ja häneltä vietiin pankkitunnukset, avaimet ja muuta omaisuutta. Ajomatka päättyi lopulta Lempäälässä lumipenkkaan, jonka jälkeen nelikko pakeni paikalta.
Uhri jäi autoon silmät sidottuina. Hän pääsi lopulta ulos autosta, kun sai nippusiteet irrotettua käsistään.
Päätekijälle lähes kolme vuotta vankeutta
Syyttäjä vaati harvinaisesta panttivankitapauksesta neljälle henkilölle ainakin 3,5 vuoden tuomioita, mutta tuomiot lievenivät käräjäoikeudessa.
Vuonna 1979 syntyneelle miehelle langetettiin kahden vuoden ja kuuden kuukauden mittainen ehdoton vankeusrangaistus. Tuomio tuli neljästä rikoksesta: ryöstö, vapaudenriisto, vaarallisen esineen hallussapito ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.
Vuonna 1983 syntynyt mies sai kahden vuoden ja kuukauden mittaisen ehdottoman vankeusrangaistuksen ryöstöstä, ampuma-aserikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Rangaistukseen tulee lisämittaa jäännösrangaistuksesta, sillä mies syyllistyi tekoihin ehdollisen vankeuden koeajalla.
Vuonna 1984 syntynyt mies tuomittiin vuoden ja yhdeksän kuukauden mittaisen ehdottomaan vankeusrangaistukseen ryöstöstä.
Neljäs tekijä, vuonna 1998 syntynyt nainen sai 11 kuukauden mittaisen vankeusrangaistuksen varkaudesta ja vapaudenriistosta. Tämäkin tuomio on ehdoton, koska nainen syyllistyi tekoihin ehdollisen vankeuden koeajalla.
Tuomiot eivät ole lainvoimaisia, vaan niistä voi valittaa hovioikeuteen.