Ilmailualan Unionin jäsenten ulosmarssi sotkee Helsinki-Vantaan lentoliikennettä.
Finnairin tämän hetken tietojen mukaan yhtiö peruu reilut parikymmentä saapuvaa tai lähtevää koti- ja ulkomaanlentoa.
Lentojen perumisen lisäksi useat lennot ovat myöhässä.
Ulosmarssijat ovat maahuolintayhtiöiden työntekijöitä, eikä Ilmailualan Unioni IAU ole järjestänyt mielenilmausta. IAU:sta kuitenkin arvioidaan Ylelle, että mielenilmaus kestäisi aamuun saakka.
Matkatavaroita ja lentokoneita käsittelevien työntekijöiden ulosmarssi alkoi tänään maanantaina kello 15. Ulosmarssi vaikuttaa matkatavarankäsittelyyn Helsinki-Vantaan lentoasemalla, kertoi lentoaseman toimintoja operoiva Finavia tiedotteessaan iltapäivällä.
Finavia pahoittelee matkustajille aiheutunutta vaivaa ja kertoo että Finavia ei ole tilanteessa osapuolena. Finavialla ei ollut iltapäivällä tietoa tilanteen kestosta.
Matkatavaroiden käsittely sakkasi
Ulosmarssin vuoksi esimerkiksi matkatavaroiden luovutusajat ovat pidentyneet ja lähtöselvityksesessä on viivettä. Matkatavaroista vastaavat lentoyhtiöt. Ulosmarssi vaikuttaa sekä lähteviin että saapuviin matkustajiin.
Perumisten ohella myös useat lennot ovat lähteneet maananataina liki pari tuntia myöhässä. Ylellä ei ole tietoa, onko lentoihin saatu mukaan ruumassa kuljetettavia matkatavaroita.
Finavia pyytää matkustajia olemaan yhteydessä omaan lentoyhtiöön matkatavaroihin liittyen. Matkustajat, joilla on mukana vain käsimatkatavaroita ja ennakkoon tehty lähtöselvitys, ovat päässeet siirtymään suoraan turvatarkastukseen.
Ulosmarssijat ovat maahuolintayhtiöiden työntekijöitä
Ilmailualan Unionista IAU:sta kerrotaan, että mielenilmaukseen osallistuvat henkilöt työskentelevät Aviator Airport Services Finlandissa, Swissport Finland Oy:ssa sekä RTG Ground Handling Oy:ssa Helsinki-Vantaan lentoasemalta.
Nämä yritykset vastaavat lentoaseman maahuolintapalveluista. IAU:n puheenjohtaja Juhani Haapasaari arveli Yle Uutisille, että mielenilmaus kestää aamuun saakka ja seuraaviin työvuoroihin tulevat työntekijät palaavat töihin.
Mielenilmaus ei ole IAU:n järjestämä, joten Haapasaarella ei ollut tarkkaa tietoa ulosmarssijoiden määrästä tai mielenilmauksen kestosta.
– Matkatavaroiden käsittelyssä on tämä henkilöstö, joka sieltä on lähtenyt.
Syynä spontaaniin mielenilmaisuun on Finnair Oyj:n tänään ilmoittama yksipuolinen päätös lopettaa tarjoamasta sen maahuolintapalveluista vastaavien yritysten työntekijöille työsuhde-edun kaltaisia vyöhykelentolippuja.
Ulosmarssiin osallistuneiden yhtiöiden pääluottamusmiehet eivät halunneet kommentoida asiaa.
Finnair peruu kymmeniä lentoja
Finnair peruu mielenilmaisun takia yli 20 lentoa maahuolinnan työntekijöiden ulosmarssin vuoksi.
Yhtiö kertoo seuraavansa tilannetta tiiviisti ja päivittävänsä tietoja verkkosivulle. Finnarin mukaan matkustajat voivat tarkistaa lähtevien ja saapuvien lentojen tiedot paikallisen lentoaseman verkkosivuilta, esimerkiksi Finavian Helsinki-Vantaan sivuilta.
Aiemmin Finnairin viestinnästä kerrottiin, että asiakkaille viestitään suoraan heidän omista lennoistaan.
Työnantajaliitto: Laiton ulosmarssi
Palvelualojen työnantajat Palta tuomitsee ulosmarssin laittomana.
– Alalla on Paltan ja IAU:n välinen voimassa oleva työehtosopimus, joten työtaistelutoimenpiteet ovat laittomia. On kohtuutonta, että kärsijöiksi tilanteessa joutuvat täysin sivulliset, sanoo neuvottelujohtaja Terhi Salonpää Paltan tiedotteessa.
Matkustaja jännitti, saapuvatko laukut perille
Helsinkiläinen Juha Heikkinen on lähdössä 4,5 kuukauden opiskelijavaihtoon Japaniin. Helsinki-Vantaan lentoasemalla hän kuitenkin kuuli ltapäivällä, että työnseisaus vaikuttaa erityisesti matkatavaroihin. Heikkinen kertoi sulloneensa koko omaisuutensa matkalaukkuun ja reppuun.
– Jännittää, tulevatko nämä perille. Lähden Tokiosta junalla suoraan Nagoyaan, hän sanoi.
Lentoaseman saapuvien-aulassa ruuhka ja hämmennys on kuitenkin vielä ilmeisempi.
Lisäksi asemalla kuuluu jatkuvasti toistuva kuulutus. Asiakkaita kehotetaan ottamaan yhteyttä suoraan lentoyhtiöihin.