Hyppää sisältöön
Koiranulkoiluttaja meren rannalla myrskysäässä.
Helsingissä myrsky on laantunut. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Puu romahti lomamökin päälle matkailualueella – Varpu-myrsky puhalsi Suomen yli

Myrsky toi Suomeen keskiviikkona rajuja tuulenpuuskia ja ensilumen.

Tekijät

Varpu-myrsky pyyhkäisi Suomen yli

  • Varpuksi nimetty myrsky saapui Suomeen yöllä. Eri puolilla maata oli rajuja tuulenpuuskia, joiden nopeus ylsi jopa yli 35 metriin sekunnissa.
  • Enimmillään sähköttömiä kotitalouksia oli lähes 44 000. Teille katkenneet puut teettivät töitä pelastuslaitoksille, mutta vakavammilta onnettomuuksilta vältyttiin.
  • Lappiin satoi ensilumi tälle vuodelle. Ensilunta tuli harvinaisen paljon, Saariselällä ja Kittilässä jopa 24 senttiä. Ajokeli oli paikoin erittäin huono Keski- ja Pohjois-Lapissa.
Kuvassa näkyy keskiviikon säävaroitukset.
Tuulenpuuskat yltyivät voimakkaiksi ympäri maata. Lapissa ajokeli oli paikoin erittäin huono. Kuva: Nina Karusto / Yle
Pekka Loukkola

Pohjois-Pohjanmaalla tuulet jo laantuvat

Pohjois-Pohjanmaalla Varpu-myrskyn aiheuttamat vahingot ovat jääneet paikallisiksi. Henkilövahingoilta on vältytty.

Myrskyn määritelmä eli tuulen nopeus 21 m/s on täyttynyt ainoastaan puuskissa. 10 minuutin keskituuli ei ole yltynyt myrskyksi edes merellä. Hailuodossa oltiin lähimpänä, kun tuuleksi mitattiin 20,3 m/s.

Kovimmat tuulet osuivat Nivala-Kestilä-linjan kaakkoispuolelle.

Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Sami Hiltunen kertoo, että pelastustehtäviä on kertynyt jo 45. Myrsky alkoi työllistää pelastuslaitosta yöllä klo 01.00 aikaan.

Laura Kangas

Myrsky väistyy

Varpuksi nimetty myrsky alkaa olla ohi, kertoo Ylen meteorologi Anne Borgström.

Rajuja tuulenpuuskia mukanaan tuonut matalapaine väistyy itään, ja iltapäivällä voimakkaita tuulenpuuskia on enää lähinnä Lapin tuntureilla. Kovia puuskia saattaa esiintyä myös jonkin verran Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Iltaan mennessä nekin laantuvat.

– Tämä olikin sitten aika nopeasti ohi, Borgström toteaa.

Myrskyn kovin tuulenpuuska mitattiin Muonion Laukukerolla eli Ylläs-Pallastunturin laella, jossa tuulenpuuska ylsi 37 metriin sekunnissa.

Yön aikana lounaasta saapuu uusia sateita. Torstain aikana Pohjois-Suomessa tulee sateita ja Lapissa voi vielä sataa lunta. Etelässä päivä on selvästi tyynempi ja lämpötila voi yltää jopa 20 asteeseen.

Koska myrsky on laantunut, päätämme seurannan tähän.

Lue lisää: Ensilumi satoi Lappiin, rekkoja jumissa märän lumen keskellä

Heli Kaski

Iso puu rysähti lomamökin päälle matkailualueella Kivijärvellä

Mökin päälle kaatunut puu.
Iso mänty kaatui viime yönä mökin päälle Kivijärvellä. Kuva: Juha Manninen

Myrsky on tehnyt tuhojaan viime yönä Keski-Suomessa myös Kivijärvellä Hannunkiven lomakylässä.

Hannunkiven lomakylän kiinteistönhoitaja Juha Manninen kertoo, että matkailualueella yhden mökin päälle rysähti puu kuistin puolelta sisälle asti.

Ainakin mökin katto joudutaan Mannisen mukaan uusimaan.

Manninen sanoo, ettei kyseisessä mökissä ollut tapahtumahetkellä majoittujia. Naapurimökissä sen sijaan oli ihmisiä ja sen pihassa ollut auto ja peräkärry vaurioituivat, kun puu kaatui niiden päälle.

Hannunkiven lomakylässä on yhteensä 36 mökkiä.

Manninen toteaa, ettei hän osaa toistaiseksi arvioida myrskytuhojen aiheuttamien aineellisten vahinkojen suuruutta.

Pohjoisessa Keski-Suomessa mittavia tuhoja on saattanut aiheuttaa syöksyvirtaus.

Hannunkiven matkailualueen myrskytuhoista kertoi ensin Keskisuomalainen.

Annu Passoja

Historiallinen sade-ennätys Sallan Värriössä

Värriön tutkimusaseman pihalla Sallassa on paljon lunta syyskuussa.
Helsingin yliopiston tutkimusasema Sallassa sai lumikuorrutuksen. Kuva: Tarmo Kylli

Sallassa Värriön tutkimusasemalla satoi vuorokauden aikana enemmän kuin koskaan mittaushistoriassa, kertoo tutkimusaseman johtaja Mikko Sipilä. Vettä tuli Sipilän mukaan tiistaiaamun ja keskiviikkoaamun välillä kaikkiaan 51,4 milliä ja siitä osa tuli lumena.

Jos koko sademäärä olisi tullut lumena, lumikerros olisi Sipilän mukaan puolimetrinen. Nyt mittatikku näyttää Värriön kohdalla kuuden sentin lumikerrosta.

Aiempi vuorokauden sade-ennätys oli 47,5 millimetriä.

Mittaukset Helsingin yliopiston Värriön tutkimusasemalla on aloitettu vuonna 1974.

Luminen maisema Sallan Värriössä
Sade tuli pääosin vetenä. Jos se olisi tullut lumena, lunta olisi puoli metriä. Kuva: Tarmo Kylli
Laura Kangas

18 000 vielä ilman sähköä

Noin 18 000 taloutta oli ilman sähköjä noin puoli yhden aikaan iltapäivällä.

Sähkökatkojen määrä on vähentynyt aamupäivästä. Silloin sähköttömien talouksien määrä pysytteli tuntien ajan noin 20 000:ssa.

Enimmillään hetkellisesti sähköttä oli jopa 44 000 taloutta ennen aamuyhdeksää.

Annu Passoja

Paksuin lumikerros Saariselällä ja Kittilässä

Paljon loskaa tiellä Kittilän Levillä syyskuussa 2023.
Kittilän Levillä pääkatu oli puolilta päivin vielä loskan peitossa. Kuva: Kati Rantala / Yle

Osa Lapista sai paksun lumikerroksen, mutta monin paikoin lumesta ei ole tietoakaan. Eniten lunta on Saariselällä ja Kittilän Kenttärovassa, jossa lumikerroksen paksuus oli puolen päivän tienoilla 24 senttiä.

Ilmatieteen laitoksen lumimittarit näyttivät nollaa niin Savukoskella, Sallassa, Utsjoella, Kilpisjärvellä kuin koko Sodankylän eteläpuolisessa Lapissa.

Kittilän seudulla auraus aloitettiin jo illalla. Keskiviikkona puolilta päivin liikkeellä oli yhä kymmenkunta aurausautoa.

Riitta Väisänen

Etelä-Karjalassa kaatui puita, sähköttä 1500 taloutta

Varpu-myrsky on ohittanut Etelä-Karjalan vähin vaurioin.

Etelä-Karjalan pelastuslaitokselle tuli keskiviikkona aamun ja aamupäivän aikana yhteensä viisi vahingontorjuntatehtävää. Pelastuslaitoksen yksiköt kävivät raivaamassa kaatuneita puita.

Pelastuslaitos on siirtynyt normaaliin hälytysvalmiuteen.

Kello 12 maakunnassa oli sähköttä noin 1500 taloutta.

Heli Kaski

Raimo Siekkinen Pihtiputaalta Varpu-myrskystä: ”Oli kova yö”

Mies kaupan edustalla katsoo kameraan.
Raimo Siekkinen tuli keskiviikkona aamulla ostamaan Pihtiputaan keskustasta pattereita, koska sähköt kotoa Muurasjärveltä olivat poikki. Kuva: Kalle Pallonen

Varpu-myrsky on riepotellut Keski-Suomessa erityisesti Pihtipudasta.

Yle haastatteli keskiviikkona aamulla pihtiputaalaisia. He kertoivat, että sähköt ovat monilta edelleen poikki ja puita on kaatunut paljon.

Muurasjärveltä Pihtiputaan keskustaan pattereita ostamaan saapunut Raimo Siekkinen totesi, ettei vastaavaa myrskyä ole ainakaan tänä syksynä alueella koettu.

– Kyllä tämä oli ihan mahdoton myrsky! Kauheasti iski salamaa ja puita on kaatunut pitkin tienvarsia. Niitä on katkottu jo yön aikana. Kyllä viime yö oli kova yö, sanoo Siekkinen.

Raija Häkkinen kuvailee, että myräkkä kaatoi kotipihassa puun talon ja auton päälle. Kaatuneet puut tukkivat myös tien. Häkkinen kertoo, että he eivät olleet ehtineet tutkia vielä aamusta katon vahinkoja tarkemmin.

– Tulin metsää pitkin ja pojan kyydissä kolmen kilometrin päästä tähän keskustaan. Myrsky ei kestänyt kauaa, se iski salamaa ja ukkonen jyrisi. Vajaa tunti oli ehkä pahin, kun puita kaatui, luonnehtii Häkkinen.

Kaatuneita puita metsässä.
Myrsky kaatoi puita Pihtiputaalla. Kuva: Kalle Pallonen / Yle
Mari Siltanen

Kymenlaaksossa selvittiin pienillä vahingoilla: yksi peltikatto irtosi, muutamia puita kaatui teille

Venesataman yllä on tummia pilviä.
Näin uhkaavalta näytti pilvirintama Kotkan Sapokassa keskiviikko-aamuna. Kuva: Maija Tuunila / Yle

Kymenlaakson pelastuslaitoksella oli tiiviimpien kolmen tunnin aikana tänään 15 myrskyyn liittyvää tehtävää.

Esimerkiksi Kouvolassa Anjalantiellä puu kaatui asuinrakennuksen eteen aamulla.

Pelastuspäällikkö Veli-Matti Heinisen mukaan tuuli kaatoi puita teille ja rakennusten läheisyyteen. Yhdestä peltikatosta irtosi paloja ja Kotkassa yhden veneen perä vajosi.

Samassa ajassa olisi voinut huonolla tuurilla tulla Heinisen mukaan satakin tehtävää, mutta nyt päästiin helpommalla.

Tuuli laantui Kymenlaaksossa aamukymmenen jälkeen.

Sähkökatkoja oli puolenpäivän aikaan noin kuudessasadassa taloudessa.

Suosittelemme