Hyppää sisältöön

Ruotsin maajoukkuelegenda ei usko Espanjan tapauksen jäävän viimeiseksi: ”Maailmassa on maita, joissa jalkapalloileva tyttö nähdään ongelmallisena”

Ruotsin naisten jalkapallomaajoukkueen entinen kapteeni Lotta Schelin on nähnyt naisten jalkapallon harppaavan isoja kehitysaskeleita. Hän on seurannut Espanjan tilannetta harmissaan, ja toivoo Ruotsilta solidaarisuutta.

Ruotsalainen entinen jalkapalloilija Lotta Schelin pitämässä puheenvuoroa Hanasaaressa 19.09.2023.
Lotta Schelin puhui Hanasaaressa järjestyssä urheilun tasa-arvoseminaarissa tiistaina. Kuva: Jukka Lehto / Yle
Hinni Hirvonen

Espanjan naisten jalkapallomaajoukkueen MM-kultajuhlista ei ole kulunut kuukauttakaan, mutta pelaajille viime viikot ovat olleet kaikkea muuta kuin juhlaa.

Hallitsevan maailmanmestarin on määrä kohdata Kansojen liigassa perjantaina loppuunmyydyllä Ullevin stadionilla Fifan maailmanlistan ykkönen, MM-pronssimitalisti Ruotsi. Tärkeään otteluun joukkue on joutunut valmistautumaan myrskyn keskellä, kun suurin osa joukkueen pelaajista nimettiin mukaan vastoin tahtoaan. Keskiviikon vastaisena yönä pelaajat pääsivät kuitenkin sopuun maan jalkapalloliiton kanssa.

Ruotsin jalkapallomaajoukkueen kaikkien aikojen paras maalintekijä Lotta Schelin on seurannut tilannetta murheellisena.

– Kaikki tietävät, miten valtavasti on tehty töitä sen eteen, että naisten jalkapalloa arvostettaisiin ja asiat menisivät eteenpäin. Espanjan jalkapalloliitossa nähtyjä asioita ei pitäisi tapahtua missään. Maajoukkueen piti voittaa MM-kisat, jotta heitä kuunnellaan, ja nyt näytti, että taas ollaan lähtötilanteessa, Schelin kommentoi Espoon Hanasaaressa järjestetyn urheilun tasa-arvoseminaarin yhteydessä tiistaina.

Misa Rodriguez happamana.
Espanjan naisten jalkapallomaajoukkueen maalivahti Misa Rodriguez ei ilahtunut maajoukkuekutsusta. Kuva: Getty Images

Ruotsin maajoukkueen pelaajat ovat ilmoittaneet asettuvansa Espanjan maajoukkueen tueksi. Liitto kuitenkin tiedotti jo tiistaina, että ottelu pelataan normaalisti. Ruotsin joukkueenjohtaja Marika Domanski Lyforsin mukaan ottelua ei voi siirtää.

Keskiviikon vastaisena yönä Espanjan jalkapalloliitto tiedotti päässeensä sopuun pelaajien kanssa ja kertoi tekevänsä toimintaansa ”perusteellisia muutoksia”. Näistä muutoksista on määrä kertoa tarkemmin myöhemmin. Naisten maajoukkueen pelaajat vaativat urheilullisia ja rakenteellisia muutoksia. Kaksi hiljattain Kansojen liigan otteluihin kutsuttua pelaajaa päätti kuitenkin jättää joukkueen henkilökohtaisista syistä. Heille on luvattu, että asiasta ei tule seuraamuksia.

”Ei viimeinen tapaus”

Vuonna 2018 jalkapallouransa loukkaantumisten vuoksi päättänyt Schelin ehti pelivuosiensa aikana nähdä naisten jalkapallon kehittyvän hurjaa vauhtia. Hän edusti urallaan Göteborgin ja Rosengårdin lisäksi ranskalaista Lyonia.

Lyonissa Schelin sai kokea myös ranskalaisjätin nousun Euroopan huipulle. Lyonin entinen omistaja Jean-Michel Aulas päätti luoda naisten ja miesten joukkueelle yhtäläiset resurssit ja Lyon hallitsikin pitkään eurooppalaista naisten seurajalkapalloa. Schelin voitti joukkueen kanssa kahdeksan maan mestaruutta ja juhli Mestarien liigan voittoa kolmesti.

Lyonissakaan aika ei kuitenkaan aina ollut auvoista, ja Schelin onkin arvostellut sittemmin entisen päävalmentajansa Patrice Lairin diktaattorimaisia johtamistapoja. Niistä hän kertoi myös seminaarivieraille Espoossa.

– Ranskassa oli erilaista johtajuutta. Ymmärrän, että se tuli toisesta kulttuurista, erilaisesta miljööstä. Mutta uskon silti, että ryhmässä ja joukkueessa olisi voitava hyvin, vaikka johtajuus olisi mitä ja silti suoriutua hyvin. Ei vain puskea ihmistä eteenpäin, niin kuin tämä olisi joku kone tai robotti.

Lotta Schelin seisoo Ruotsin lipun kanssa.
Lotta Schelin edusti urallaan Lyonia vuosina 2008–2016. Kuva: imago/PanoramiC/ All Over Press

Peliuransa päättymisen jälkeen Schelin on luennoinut ja työskennellyt muun muassa jalkapalloasiantuntijana tv-lähetyksissä ja ollut Uefan, Fifan ja Ruotsin jalkapalloliiton projekteissa mukana.

Varsinkin kattojärjestöissä hän toivoo näkevänsä johtotehtävissä enemmän naisia.

– Tämä on vaikeaa ja vaatii aikaa. Ennen vaadittiin, että on oman liittonsa puheenjohtaja tai pääsihteeri, että voi nousta Uefan hallitukseen, eikä niissä pesteissä ole juuri naisia nähty. Emme pääse sinne, jos ei ole edustajia, jos heille ei ole tilaa. Valitettavasti tämä on hidasta, mutta jostain täytyy aloittaa.

Myöskään Ruotsissa maan jalkapalloliiton puheenjohtajana tai pääsihteerinä ei vielä ole nähty naista.

– Saa nähdä, koska se tapahtuu. Odotan sitä päivää, Schelin sanoo.

Ruotsin tilannetta Schelin kuvailee Suomen kaltaiseksi. On samanlaiset arvopohjat ja organisaatioissa linjauksia, millaista toiminnan tulisi olla.

– Ja sitten kun katsotaan, miltä se todellisuudessa näyttää, monesti se näyttää hyvältä vain paperilla. Tarvitaan enemmän konkreettisia tekoja esimerkiksi asenteiden muuttamiseksi.

Schelin on nähnyt läheltä naisten jalkapallon haasteita – eikä usko niiden heti ratkeavan.

– Tämä ei valitettavasti ole viimeinen tapaus. Me puhumme kuitenkin Espanjasta, eurooppalaisesta maasta. Espanjassa on menty naisten jalkapallossa valtavasti eteenpäin, heidän liigansa on kehittynyt ja siellä on Barcelonan kaltaisia jättiseuroja. Kun katsoo ympärilleen, maailmassa on monia maita, joissa pelkästään jalkapalloa pelaava tyttö nähdään ongelmallisena.

Lue myös: Monessa joukkueessa kuohuu ennen jalkapallon MM-kisoja – Sambian valmentajaa epäillään seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Näin Espanjan tilanne on edennyt

Espanjan naisten jalkapallomaajoukkueen ongelmat tulivat julkisuuteen jo viime syksynä, kun 15 pelaajaa ilmoitti lopettavansa maajoukkueessa päävalmentaja Jorge Vildan vuoksi. Liitto asettui tapauksessa Vildan puolelle ja uhkasi pelaajia sanktioilla. Myös Jorge Vildan isä Angel Vilda on työskennellyt pitkään maan jalkapalloliitossa naisten jalkapallon parissa.

Osa pelaajista palasi sittemmin maajoukkueeseen, mutta MM-kisoista rannalle jäivät muun muassa Mapi Leonin ja Patri Guijarron kaltaiset tähdet – jotka tosin nyt syksyn kokoontumiseen kutsuttiin mukaan.

Kaikesta huolimatta joukkue ylsi turnauksessa MM-kultaan. Palkintojenjakotilaisuudesta käynnistyi kuitenkin tapahtumavyöry, kun maan jalkapalloliiton puheenjohtaja Luis Rubiales suuteli palkintojenjakotilaisuudessa tähtipelaaja Jenni Hermosoa.

Ensin erosi lähes koko valmennusryhmä ja myöhemmin myös kritisoitu päävalmentaja Jorge Vilda sai lähtöpassit. Lopulta myös Luis Rubiales suostui eroamaan pitkän painostuksen jälkeen.

Maan jalkapalloliitto tuki kuitenkin pitkään sekä Vildaa että Rubialesia. Lopulta se taipui ja julkaisi tiedotteen, jossa se ”pyysi jalkapallomaailmalta anteeksi Rubialesin asiatonta käytöstä jalkapallon naisten MM-kilpailujen loppuottelussa” – sen jälkeen kun Espanjan miesten jalkapallomaajoukkue oli päivää aiemmin ulostulossaan kutsunut Rubialesin toimintaa ”kelvottomaksi”.

Sittemmin suutelutapauksesta avattiin rikostutkinta ja myös Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa on kertonut tutkivansa tapausta.

Jorge Vilda ja Luis Rubiales.
Jorge Vilda ja Luis Rubiales ovat saaneet lähtöpassit. Kuva: FIFA / Getty Images

Espanjan liiton toimintakulttuuriin muutokset eivät kuitenkaan vielä ole rantautuneet. Uudeksi päävalmentajaksi noussut Montse Tome nimesi maajoukkueeseen pelaajia, jotka olivat ilmoittaneet, etteivät halua edustaa maajoukkuetta. Espanjan lain mukaan maajoukkuekutsua on toteltava. Kieltäytyjien maksettavaksi voi koitua jopa 30 000 euron lasku, minkä lisäksi kieltäytymistä voi seurata usean vuoden edustuskielto.

Tiistaina maajoukkuekokoontumisessa nähtiinkin monia happamia kasvoja. Vain harva Espanjan pelaajista oli halukas puhumaan medialle, jota paikalle oli saapunut sankoin joukoin.

Jennifer Hermoso suutelee MM-pystiä.
Jenni Hermosoa ei maajoukkueessa nähdä. Kuva: Getty Images

Moni Espanjan pelaajista julkaisi sosiaalisessa mediassa maanantai-iltana avoimen kirjeen, jossa he kertoivat, etteivät haluaisi edustaa maajoukkuetta. Myös suutelukohun keskelle joutunut Jenni Hermoso otti aiheeseen vahvasti kantaa ja syytti liittoa pelottelusta ja uhkailusta.

Hermoso ei ole syyskuun maaotteluihin nimettyjen pelaajien joukossa. Päävalmentajaksi noussut Montse Tome kertoi joukkueenjulkaisun yhteydessä jättäneensä Hermoson pois maajoukkueesta ”suojellakseen häntä”.

Keskiviikon vastaisena yönä liitto ja joukkue pääsivät siis sopuun yli seitsemän tuntia kestäneen kokouksen jälkeen. Sopimus on määrä allekirjoittaa torstaina.

Suosittelemme