Talousasiantuntijat pitävät huolestuttavana sitä, ettei hallitus ottanut kantaa maahanmuuttoon liittyviin toimiin budjettiriihen infotilaisuudessa.
– Kaikkein huolestuttavinta oli, ettei maahanmuuttoa mainittu sanallakaan tilanteessa, jossa tarvitsisimme todella paljon työperäistä maahanmuuttoa Suomeen, kommentoi Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju tiistain A-studiossa heti budjettiriihen päätyttyä.
Suomen Pankin prosessipäällikkö Essi Eerola kiinnitti maahanmuuttokokonaisuuden puutteen lisäksi huomiota ministerien äänenpainoihin, joissa korostettiin, että julkisen talouden menot ja tulot ovat rakenteellisesti epätasapainossa. Eerolan mukaan Suomi tarvitsee pitkän aikavälin suunnitelman julkisen talouden sopeutuksille.
– Yksi hallituskausi on siihen aika lyhyt, Eerola toteaa.
Eerolan mukaan hallituksen kuuden miljardin sopeutustavoite on todella kunnianhimoinen, sillä ensimmäinen budjetti ei ole erityisen kiristävä.
– Näin ollen voisi ajatella, että seuraavalle kolmelle vuodelle jää paljon miettimistä.
STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà näkee ongelmallisena sen, että hallitus keventää veroja ja leikkaa samanaikaisesti sosiaaliturvasta.
– Surullisinta on, että julkista taloutta ei saada edes näillä toimilla kuntoon.
Hallitus joutuu ottamaan ensi vuonna velkaa 11,5 miljardia euroa, joka on yli miljardin enemmän kuin elokuussa ennakoitiin. Lainàn mukaan verotukselle ei tehdä juuri mitään ja se on syynä alijäämän määrään.
Voit katsoa koko A-studion lähetyksen täältä.