Hyppää sisältöön

Myrsky on rantautunut Etelä-Suomeen

Päijät-Hämeessä sähkökatkoja on keskiviikkoaamun aikana havaittu eri puolilla maakuntaa.

Lähikuvassa on katu ja ympärillä on kerrostaloja sekä tienvarrella on puita. Kadulla ajaa autoja.
Lahden keskustassa liikenne soljui keskiviikkoaamuna. Kuva: Petri Niemi / Yle
Petri Niemi

Suomeen yöllä rantautunut myrsky on voimakkaimmillaan keskiviikkoaamun aikana Etelä-Suomessa.

Aamun aikana Päijät-Hämeessä on ollut satoja talouksia ilman sähköä esimerkiksi Hartolassa, Kärkölässä ja Sysmässä. Energiateollisuuden sähkökatkokartta kertoo ajantasaisen tilanteen.

Varhain keskiviikkoaamuna päivystävät palomestarit kertoivat, että toistaiseksi myrskytuhotehtäviä ei ole yön jäljiltä Päijät-Hämeessä ollut.

Päivällä sää selkenee ja pahimmat tuulet laantuvat. Koko maan myrskytilannetta seurataan tässä jutussa.

Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.

Suosittelemme