Hyppää sisältöön

Liminka-Oulu-kaksoisraide joutuu vielä odottamaan valtion rahoitusta

Oulun seudulla oli toiveita saada rahoitusta jo ensi vuoden budjettiin. Hallituksen talousarvioesityksessä rataosuus on kiireellisten kohteiden joukossa, mutta rahaa sille ei vielä esitetä.

Oulun ratapihaa Joutsensillalta kuvattuna.
Liminka–Oulu-kaksoisraiteen alustava hinta-arvio on noin 160 miljoona. Raideosuus ulottuisi Limingasta Oulun ratapihan etäläpäähän. Kuva: Taneli Kärki / Yle
Risto Ukkonen

Liminka-Oulu-kaksoisraide joutuu odottamaan rahoituspäätöstä vielä ainakin kaksi vuotta.

Hallitus tiedotti tiistai-iltana ensi vuoden talousarvioesityksestään, jossa Pohjois-Pohjanmaan kärkihanke on listattu kiireellisten kohteiden joukkoon. Rahoituslistalla kaksoisraidetta ei kuitenkaan ole, sillä siitä on tarkoitus päättää aikaisintaan kahden vuoden kuluttua vuonna 2025.

Oulun seudulla toivottiin kuntien ja elinkeinoelämän puolella, että rahoitusta saataisiin jo ensi vuoden budjettiin, mutta sen osalta jouduttiin pettymään. Oulun kauppakamarin toimitusjohtaja Jari Tuovisen mukaan tärkein tavoite kuitenkin saavutettiin.

– Ykköstavoite oli se, että se on siellä suunnitelmissa nyt toteutuksessa. Totta kai olisi ollut hienoa lähteä sitä jo ensi vuonna toteuttamaan.

Tuovinen on tyytyväinen myös Oulun pohjoispuolisiin ratasuunnitelmiin. Tiistaina kerrottiin, että tämän vuoden toisessa lisätalousarviossa esitetään yli 60 miljoonan euron rahoitusta Oulu-Laurila-välin peruskorjaukseen ja siltatöihin. Eduskunta käsittelee rahoitusesityksiä torstaina.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.

Suosittelemme