Hoitoalan etujärjestö Tehy kantaa huolta hyvinvointialueen rahojen riittävyydestä. Päijät-Hämeessä viranhaltijat ennakoivat, ettei alueella tulla ensi vuonna edes lomauttamaan väkeä, mutta esimerkiksi vuokratyövoiman käyttöä on vähennettävä.
Tehyn Päijät-Hämeen hyvinvointialueen va. pääluottamusmies Tommi Liljeström arvioi, että vuokratyövoimasta karsiminen saattaa vaatia omalta henkilöstöltä lisää venymistä, koska työvoimaa on muutenkin liian vähän.
– Alaltamme on poistunut paljon pätevää, ammattitaitoista porukkaa. Jos tässä vielä tulee tilanne, että vuokratyöfirmojen ihmisiä ei käytetä tässä tilanteessa sijaisina, niin kyllä se aiheuttaa varmaan taas uudestaan miettimistä vakituisessa henkilökunnassa, että kuinka pitkään tällaista jaksaa, hän pohtii.
Liljeströmin käsitys on, että vaikka säästöjä on etsittävä joka paikasta, hyvinvointialueen johto pyrkii säilyttämään esimerkiksi henkilöstöedut.
Va. pääluottamusmiehen mukaan keskustelua käydään kuitenkin myös muun muassa henkilöstön kouluttautumiseen varattavista määrärahoista. Hänen mielestään olisi kaikkien etu, että henkilöstö voisi pitää itseään ajan tasalla.
– Alueen asukkaille on tärkeää, että meillä on ammattitaitoinen ja osaava henkilöstö, joka myöskin pitää osaamisestaan koko ajan huolta. Toivon, ettei siihen koskettaisi tässä tilanteessa, Tommi Liljeström sanoo.
Tehy osoittaa keskiviikkona iltapäivällä Helsingissä mieltä hallituksen kaavailemia, työntekijöiden oikeuksia ja sote-alan rahoitukseen kohdistuvia heikennyksiä vastaan.
Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.