Tampereen pormestari Kalervo Kummola (kok.) on flunssainen, mutta huojentunut. Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen budjetti näyttää hyvältä Tampereen näkökulmasta.
– Emme ole varmasti koskaan saaneet noin isoa kertarahoitusta Tampereelle kuin mitä ratapiha tuo. Se taitaa olla 200 miljoonan potti yhteensä, ja siihen tulee EU-rahaa päälle. Siru-ohjelma on vielä vähän määrittelemätön hanke, mutta elämme toivossa.
Lisää: Hallitus esittää 163 miljoonaa euroa Tampereen henkilöratapiha -hankkeeseen
Siruosaamiskeskuksia ja pilotointiympäristöjä on suunniteltu Tampereelle Hervantaan ja Espooseen Aalto-yliopistoon. Työllisyysvaikutuksista on puhuttu.
– Pitää vielä arvioida, miten Tampere on siinä mukana. Lähtökohta on kuitenkin lupaava.
Orpo saa puhelun
Yhteen asiaan Kummola pettyi hallituksen budjettiesityksessä.
– Olen pettynyt valtatie yhdeksän suhteen, sille ei ole nyt tiedossa lisärahoitusta. Siitä on tarkoitus tänään pääministerin kanssa puhua, että miten siinä edetään.
Myös teatterien rahoitus on auki.
– Meille on esitetty sitä, että kaupunki hoitaisi rahoituksen ensin ja valtio kompensoi sen jälkikäteen. Neuvottelut ovat kuitenkin vielä ihan auki, Kummola sanoo.
Lisää: Tampereen kuuluisa maamerkki täyttää 110 vuotta ja valmistautuu jo historiansa suurimpaan remonttiin
Orpon kanssa on tarkoitus hoitaa keskustelu puhelimitse.
– Tiistaina jo viestittelimme. Meille on annettu kuitenkin vahvat lupaukset siitä, että ysitie perusparannetaan Orivedelle asti.
Asemahanke tekee hyvää
Kokonaisuutena Kummola on innoissaan asemahankkeeseen saadusta tuhdista rahoituksesta.
– Asemanseudun muutos tekee kaupungille todella paljon. Sen jälkeen kun asemakeskus on valmis, sitten voimme miettiä sitä kaupallista puolta. Liikennejärjestelyt pitää toki miettiä, mutta kokonaisuutena se antaa paljon mahdollisuuksia, Kummola sanoo.
Rakentamisen suhteen budjetti tarjoaa myös helpotuksia.
– Onneksi alueen mahdolliset Ara-ratkaisut vielä siirtyivät. Se on hyvä asia, sillä rakennusteollisuus on tällä hetkellä aikamoisessa ahdingossa.