Hollantilaisella dopingtutkijalla Olivier de Honilla on selvä viesti, jonka hän haluaa kertoa helsinkiläisessä ravintolassa heti haastattelun aluksi.
– Meidän on annettava ihmisille enemmän tieteellistä näyttöä. Perinteiset varoitukset dopingaineista, että ”doping on vaarallista, älä käytä sitä”, eivät toimi.
Doping on työllistänyt de Honia eri rooleissa yli 20 vuotta. Tutkija istuu Yle Urheilun kanssa ravintolassa syyskuisena tiistaina, koska Suomen urheilun eettinen keskus Suek on kutsunut hänet luennoimaan antidopingtoiminnan tehokkuudesta ja dopingin käytön yleisyydestä.
De Honilla on aiheista lukuisia tutkimusjulkaisuja. Lisäksi hän on toiminut toistakymmentä vuotta Hollannin antidopingtoimikunnan tieteellisenä johtajana.
De Hon jakaa dopingin käyttäjät kolmeen kategoriaan: huippu-urheilijoihin, amatööriurheilijoihin ja kuntosaliurheilijoihin. Huippu-urheilu kerää dopingvalvonnassa suurimmat resurssit ja otsikot. Jos huippu-urheilua kuitenkin tarkastellaan osana yhteiskuntaa, sen rooli on dopingkokonaisuudessa marginaalinen.
Valtaosa dopingin käyttäjistä on tavallisia kuntoilijoita.
– Ihmiset haluavat nopeasti lihaksia, ranta- tai diskokunnon, mitä tahansa. Dopingin käyttäjiä on määrällisesti eniten kuntosaleilla. Kansainväliset antidopingtoimet on kuitenkin kohdistettu huippu-urheilijoihin. Balanssi ei ole tällä hetkellä oikea.
– Pohjoismaissa tämä ymmärretään, mutta muulla maailmalla on tässä opittavaa.
Suomessa muutamia tuhansia
De Honin mukaan Hollannissa on yli 100 000 ihmistä, jotka käyttävät dopingaineita vuosittain.
Suomessa tällä vuosituhannella tehtyjen tutkimusten mukaan noin prosentti 15–65-vuotiaasta suomalaisväestöstä on käyttänyt joskus dopingaineita. Nuorisotutkimusseuran mukaan aktiivisia käyttäjiä on 3 000–7 000.
Asioiden suhteuttamiseksi on muistettava myös, että Suomessa lähes miljoonalla ihmisellä on kuntosalijäsenyys.
Dopingaineita virtaa Suomeen kuitenkin suuria määriä, mikä käy ilmi Suomen tullin tiedoista. Ennen koronapandemiaa tullin haaviin jäi keskiarvolla satojatuhansia dopingampulleja vuosittain. Dopingista annettuja rikostuomioita kertyy Suomessa edelleen yli 200:n vuositahdilla.
Yleisimmät käyttöaineet ovat anaboliset steroidit ja kasvuhormoni. De Hon on tutkinut kyseisten aineiden vaikutuksia kotimaassaan Haarlemissa sijaitsevalla poliklinikalla, jossa työskentelee myös hänen endokrinologiaan eli hermosairauksiin erikoistunut kollegansa.
– Hän sanoi alussa, etteivät nämä aineet ehkä ole niin iso ongelma kuin annan ymmärtää. Vastasin aina, että ehkäpä, mutta emme voi tietää, joten sitä kannattaa tutkia, de Hon kertoo.
– Kymmenen vuoden jälkeen kollegani johtopäätös on, että vaikkei suurella osalla käyttäjistä ole isoja terveysongelmia, heitä, jotka niitä saavat, on kuitenkin liikaa, de Hon sanoo.
Klinikalla asioivien määrä on kasvanut siinä määrin, että Hollantiin on avattu toinen vastaavanlainen hoitopaikka.
– Aiomme perustaa lisää klinikoita, koska tulijoita on niin paljon. Ja nyt puhumme vain endokrinologiasta. Samanlaista viestiä tulee kardiologian puolelta, de Hon sanoo.
– Käyttäjät, usein nuoret miehet, etsivät tietoa netistä, ja moni katuu myöhemmin.
Hypettää suomalaissivua
Tässä kohtaa de Hon kaivaa taskustaan puhelimensa ja aloittaa Suomea koskevan ylistyksen.
Hollantilainen avaa kännykässään suomalaisen verkkosivuston Dopinglinkki.fi:n, joka tarjoaa kattavasti tietoa ja terveysneuvontaa kuntodopingista eli kilpa- ja huippu-urheilun ulkopuolisesta dopingin käytöstä.
– Dopinglinkki on esimerkillinen väline, miten dopingista jaetaan tutkittua tietoa. Tällaista työtä on laajennettava myös muihin maihin, de Hon sanoo.
De Hon painottaa, että kansainvälisten antidopingpiirien pitäisi kertoa tavallisille ihmisille perusfaktoja dopingin käytöstä.
– Teoriassa yhdellä kuurilla anabolisia steroideja on tuskin kohtalokasta vaikutusta, mutta käytäntö kertoo, ettei käyttö jää yhteen kuuriin. Dopingin käyttöä harkitsevan olisi tärkeä ymmärtää, mihin on ryhtymässä.
Miten toimitaan jatkossa?
De Honin mukaan kansainvälinen antidopingtoiminta on juuri nyt tienhaarassa. Maailman antidopingtoimiston Wadan kiellettyjen aineiden lista on pitkä – de Honin mukaan liian pitkä, kun huomioidaan antidopingtoimijoiden resurssit.
– Antidopingpolitiikka voi toimia vain, jos se toteutetaan globaalisti. Minä ja monet kollegani haluamme lyhentää kiellettyjen aineiden listaa.
De Hon mainitsee esimerkkeinä kovat kipulääkkeet ja huumeet.
– Esimerkiksi kannabiksesta ei saa urheilussa etua, mutta silti se imee resurssejamme, vaikka kyse on urheilupolitiikan sijaan päihdepolitiikasta.
Dopingvalvonta on kehittynyt de Honin työuran aikana merkittävästi. 1990-luvun villien epo-vuosien jälkeen ensimmäinen epo-testi valmistui vuosituhannen alussa. Tämän jälkeen kehitettiin urheilijoiden biologinen passi.
Kymmenen viime vuoden aikana antidopingtyötä tekevien laboratorioiden kyky seuloa dopingnäytteistä kiellettyjä aineita on 100–1 000-kertaistunut.
Tämän vuoksi microdosing eli pienin määrin tapahtuva dopinginkäyttö on yleistynyt suurten kerta-annosten sijaan.
– Epon microdosingilla voidaan saavuttaa 1–2 prosentin kohennus suorituskykyyn. Se on huippu-urheilussa edelleen paljon, muttei läheskään niin paljon kuin 1990-luvulla, jolloin epoa pystyi käyttämään vapaasti ilman testipelkoa.
Vaikka testaus on kehittynyt valtavin askelin, dopingpuoli ei ole levännyt laakereillaan. De Honin mukaan uusien aineiden lisäksi uhkana on geenidopingin mahdollisuus. Hollantilainen alleviivaa, että antidopingmaailman on priorisoitava toimintaansa voidakseen olla tehokas.
– Kun puhutaan huippu-urheilusta, antidopingtyön pitäisi keskittyä epoon, sen kaltaisiin aineisiin ja anabolisiin steroideihin. Ne ovat ihan riittävän suuria ongelmia, joihin meidän kannattaa käyttää aikaamme, de Hon sanoo.