Pikaraitiotie Raide-Jokerin raitiovaunu ja henkilöajoneuvo ovat törmänneet Pitäjänmäessä.
Helsingin pelastuslaitokselta kerrotaan Ylelle, että tällä hetkellä tiedossa ei ole vakavia henkilövahinkoja. Palomestarin mukaan henkilöautossa on ollut yksi ihminen, eli auton kuljettaja. Hän loukkaantui yhteentörmäyksessä lievästi. Koeajossa olleessa pikaraitiovaunussa ei ollut matkustajia.
Tapahtumapaikka on Pitäjänmäentiellä lähellä Vihdin liikenneympyrää.
Pelastuslaitoksen mukaan auto tuhoutui onnettomuudessa ajokelvottomaksi, myös raitiovaunuun jäi jälkiä. Pelastuslaitoksen piti irrottaa raitiovaunu ja auto toisistaan.
Raide-Jokeria operoivan Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenteen mukaan vastaavia tilanteita tulee eteen lähes päivittäin liikenteessä.
– Tällaisia onnettomuuksia tapahtuu usein, kun autoilija ei katso taakseen ennen kuin kääntyy. Onnettomuus tapahtui kohdassa, jossa auto oli kääntymässä vasemmalle, vaikka vasemmalle kääntyminen oli kielletty, kertoo Kaupunkiliikenteen yksikön päällikkö Artturi Lähdetie.
Raide-Jokeri tiedotti eilen tiistaina, että raitioliikenne käynnistyy kuukauden kuluttua, 21. lokakuuta.
Asiasta oli määrä tiedottaa jo noin viikko sitten, mutta tiedotustilaisuus peruttiin pikaraitiolinjan vaunun suistuttua raiteiltaan Helsingin Latokartanossa. Kyseessä oli suunnanvaihdon harjoitus, jossa vaunu oli liikkunut kävelynopeudella.