Halsuan kunta toivoo, että Kaustisen seutukunta nimettäisiin rakennemuutosalueeksi turkistarhauksen kriisitilanteen takia.
Keskiviikkona kokoontunut kunnanhallitus pyytää ely-keskusta perustamaan tätä varten alueellisen työryhmän, joka arvioisi tilannetta ja laatisi toimintasuunnitelman.
Halsualla on turkistaloudesta jäämässä työttömäksi 13 työntekijää, mikä on 2,7 prosenttia kunnan työikäisistä.
Kaustisen alueen tarhoista puolella on määrätty kaikki eläimet lopetettavaksi.
Työ- ja elinkeinoministeriöllä on toimintasuunnitelma paikallisten äkillisten rakennemuutostilanteiden hoitamiseksi. Tätä voidaan hyödyntää kun esimerkiksi pienellä paikkakunnalla suuri työllistäjä lopettaa toimintansa tai jokin ennakoimaton kehityskulku kohdistuu laajasti tietyn alueen yrityksiin.
Paikallisten äkillisten rakennemuutosten koordinaatioon, asiantuntijapalveluihin, selvityksiin ja uuden yritystoiminnan mahdollisuuksien analysointiin voidaan myöntää alueelle koordinaatiorahoitusta. Rahoitus on pääsääntöisesti korkeintaan 100 000 euroa, se kanavoidaan maakuntaliiton kautta.
Halsuan kunta totesi Keski-Pohjanmaan maakuntaliiton valmistelevan jo asiaa yhdessä Kaustisen seutukunnan kanssa ja yhteistyö näiden kanssa on tärkeää.
Maakuntaliitolla oma valmistelu vauhdissa
Myös Keski-Pohjanmaan maakuntaliitto valmistelee kuumeisesti omaa esitystään valtioneuvostolle siitä, mikä olisi sopiva malli tukea turkistarhauksen kriisistä kärsiviä alueita. Maakuntaliitto on kuntakierroksella parin viime viikon aikana kuullut seudun kuntia tilanteesta.
Tällä hetkellä työn alla on selvitys tehtyjen eläinten lopetuspäätösten seurauksista eri kunnissa muun muassa työvoimaan ja aluetalouteen.
Asiassa tehdään yhteistyötä myös Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan liittojen kanssa.
– Ensi viikon perjantaiksi on sovittu tapaamme maa- ja metsätalousministerin kanssa. Rakennemuutosalueeksi nimeämisen vaihtoehtona voi olla myös jokin muu haitallisista vaikutuksista maksettava tuki, kertoo maakuntajohtaja Jyrki Kaiponen.