Lappeenrannan peruskouluissa pohditaan keinoja järjestää kouluruokailut siten, ettei kukaan oppilas jäisi tahtomattaan yksin syömään.
Opetustoimenjohtaja Mari Routin mukaan asia nousi esiin, kun kaupunki kysyi oppilaskuntien ja nuorisovaltuuston näkemyksiä matkapuhelinten käytöstä kouluissa. Nuorten mukaan yksin jäävälle oppilaalle puhelin on voinut tuoda turvaa ruokailutilanteissa.
Yksi kokeilemisen arvoinen keino voisi Routin mukaan olla se, että opetusryhmät tulisivat opettajan johdolla syömään yhdessä ja myös söisivät saman pöydän ääressä.
– Kun ruokalassa voi valita paikan ja seuran vapaasti, niin silloin on mahdollista, että jotkut oppilaat eivät löydä seuraa helposti ja jäävät yksin. Koko luokan ruokaillessa yhdessä kaikilla on tutut kaverit ympärillä, Routti sanoo.
Edellä mainitulla tavalla toimitaan jo Joutsenon yhtenäiskoulussa ala- ja yläluokilla.
Yhdessä syöminen on otettu hyvin vastaan oppilaiden keskuudessa, sanoo Joutsenon opiskelijakunnan puheenjohtaja, 8.-luokkalainen Joonas Viik. Koulun ruokailumalli on tehnyt yhdessä syömisestä sujuvaa.
– Tulemme yhdessä ruokailuun, joten jo ruokaa ottaessa tulee oltua ja juteltua kavereiden kanssa. Siitä pääsee helposti siirtymään samaan pöytään automaattisesti kavereiden seuraan.
Ystäviä yksinäisyyden sijasta
Ennen uuden ruokailumallin käyttöönottoa Viik joutui olemaan enemmän yksin.
Etenkin ruokaillessa hän olisi toivonut muita oppilaita seurakseen. Hän saattoi tulla ruokailuun yksin, ajautua erilleen muista eikä enää ruoan ottamisen jälkeen uskaltanut hakeutua muiden seuraan ruokalassa.
Nyt tilanne on erilainen, sillä yhteisruokailuissa muiden kanssa seurustelu tapahtuu luonnostaan.
– On aina parempi olla muiden kanssa. Oppilaat tarvitsevat uusia kavereita ja ruokailu on täydellinen paikka saada niitä, Viik toteaa.
Viik kuitenkin kertoo, että halutessaan oppilaat saavat syödä myös yksin. Ruokalassa on myös tilaa heille, jotka tahtovat ottaa ruokailussa hetken aikaa olla omassa rauhassaan.
Opetustoimenjohtaja Mari Routti kokee myös rauhoittumista kaipaavien oppilaiden huomioinnin tärkeäksi, kunhan yksinoleminen on omatahtoista.
– Jotkut lapset ja nuoret kuten aikuisetkin ovat mielellään ihan yksin, jos päivä on ollut hälisevä. Meidän tahtotila on se, että kukaan ei vastentahtoisesti joutuisi yksin ruokailemaan.
Yhteisruokailu tärkeää jaksamiselle
Joutsenon yhtenäiskoulun rehtori Anu Urpalainen pitää yhteistä ruokailua tärkeänä myös oppilaiden jaksamisen kannalta. Kouluruoasta saa Urpalaisen mukaan tarvittavaa energiaa, jotta lapset ja nuoret jaksavat opiskella koko koulupäivän ajan.
– Yläkouluikäisillä on välillä ryhmäpainetta syömättömyyteen. Yhteisillä ruokahetkillä viestimme sitä, että aikuisen johdolla mennään syömään ja tuetaan ruoan ottamista ja eri ruokien maistamista.
Opetustoimenjohtaja Mari Routin mukaan toimintamallin laajentaminen muihin kouluihin on nyt rehtoreiden ja opettajien harkinnassa.
Voit keskustella aiheesta 21.9. kello 23.00 asti.