Saimaannorpan uroskuutti on kuollut kuhaverkkoon Pihlajavedellä Savonlinnassa. Kuollut kuutti löydettiin tiistaina.
Kuollut saimaannorppa oli tänä vuonna syntynyt hyväkuntoinen uroskuutti, joka painoi noin 23 kiloa ja oli 90 senttimetriä pitkä.
Metsähallituksen mukaan verkko ei ollut säädösten mukainen. Norppa oli pahasti sotkeutunut verkkoon.
Metsähallituksen mukaan norpan ruho oli kiinni verkon päässä, ja se oli pyörinyt molempien paulojen ympäri. Ruhon kuvaillaan olleen niin tiukassa paketissa, että takaräpylätkin olivat rutussa.
Verkko sijaitsi kalastusrajoitusalueella, ja se oli ankkuroitu vain rannan puoleisesta päästä. Kalastuslakia täsmentävän asetuksen mukaan verkko pitää saimaannorpan keskeisillä elinalueilla ankkuroida molemmista päistä avoveden aikana.
– Kalastajalla on vastuu selvittää voimassa olevat rajoitukset, sanoo Metsähallituksen erätarkastaja Paavo Väisänen tiedotteessa.
Metsähallitus muistuttaa, että kaikki verkot ovat saimaannorpalle vaarallisia ympäri vuoden.
Kuusi verkkoihin kuollutta norppaa
Kyseessä oli kuudes Metsähallituksen tietoon tullut verkkoon kuollut saimaannorppa tänä vuonna. Kaikkiaan Metsähallituksen tietoon on tullut kahdeksan pyydyksiin kuollutta norppaa tänä vuonna.
Kuolleista norpista kaksi on havaittu sattumalta kellumassa pyydyksessä, eli kaikki pyydyskuolemat eivät tule Metsähallituksen tietoon.
– Kuluvasta vuodesta on tulossa saimaannorpan näkökulmasta kaksijakoinen: norpan pesintä onnistui yli odotusten ja Saimaalla syntyi peräti 100 kuuttia. Samaan aikaan norpan verkkokuolemia on raportoitu poikkeuksellisen paljon, ja tänä vuonna ollaan päätymässä surullisiin lukemiin, WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen sanoo tiedotteessa.
Nykyisellä viisivuotisella, toukokuussa 2021 voimaan astuneella kalastusrajoitusasetusten kaudella on tullut tietoon 10 verkkoihin jäänyttä norppaa.
Edellisen asetuskauden aikana vuosina 2016–2021 Metsähallituksen tietoon tuli keskimäärin 5–6 pyydyskuollutta saimaannorppaa vuosittain.
Metsähallitus muistuttaa, että pyydyksen haltijan on ilmoitettava saimaannorpan jäämisestä pyydykseen. Myös muista kuolleista ja vahingoittuneista saimaannorpista pyydetään ilmoittamaan Metsähallitukselle puhelimitse numeroon 0206 39 5000.
Juttua päivitetty 20.9.2023 kello 16.15: täydennetty WWF:n suojelujohtajan sitaatti.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Keskustelu on auki 21.9. kello 23:een saakka.