Hyppää sisältöön

Puolustusvoimain komentaja vaihtuu – joku heistä on Timo Kivisen seuraaja

Uuden komentajan odotetaan johtavan puolustusvoimat Nato-aikaan.

Kuvakollaari kahdeksasta armeijan univormuun pukeutuneesta mieshenkilöstä.
Joku heistä on puolustusvoimain seuraava komentaja. Ylhäältä vasemmalta: Vesa Virtanen, Mikko Heiskanen, Janne Jaakkola ja Juha Vauhkonen. Alhaalta vasemmalta: Pasi Välimäki, Jori Harju, Juha-Pekka Keränen ja Kim Jäämeri. Kuva: Puolustusvoimat
Maria Stenroos
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen puolustusvoimat saa ensi keväänä uuden komentajan. Nykyisen komentajan Timo Kivisen kausi päättyy maaliskuussa, jolloin hänen eläkeikänsä puolustusvoimissa tulee täyteen.

Ylen tietojen mukaan ehdokkaiden haastattelut alkavat tällä viikolla.

Komentajat on valittu yleensä kenraalikunnan kokeneimmista. Heitä on niin pääesikunnassa kuin puolustushaarojen johtajina.

Viime vuosikymmenien aikana ylin upseeristo on ohitettu nimityksessä vain kerran. Vuonna 1965 presidentti Kekkonen nimitti komentajaksi Yrjö Keinosen, joka ohitti virkaiältään vanhemmat ja kokeneemmat sotilaat. Hän joutui eromaan ennen kauden loppua.

Suoraa ennakkosuosikkia ei Ylen tietojen mukaan tehtävään ole.

Tehtävään haetaan nyt henkilöä, joka johtaa puolustusvoimat Nato-aikaan. Se tarkoittaa yhteistyökykyä ja kansainvälistä näkemystä. Taustaltaan ja kokemukseltaan edellytykset täyttäviä hakijoita on useita. Heidän pitää myös olla halukkaita tehtävään.

Ikä voi karsia hakijoita, komentajan kausi on viisi vuotta. Koska valittavana on paljon kansainvälistä kokemusta kerryttäneitä, he todennäköisesti ohittavat vähemmän kokeneita.

Puolustusvoimain komentajaksi on tarjolla vain miehiä, sillä palveluksessa olevassa kenraalikunnassa ei ole yhtään naista.

Joku heistä noussee puolustusvoimain komentajaksi

Urallaan pisimmälle edenneitä sotilaita, joista todennäköisesti joku päätyy puolustusvoimain komentajaksi, on alle kymmenen. Heistä jokaisella on kansainvälistä kokemusta, sillä puolustusvoimat kierrättää ylimpiä upseereja muutaman vuoden välein eri tehtävissä.

On mahdollista, että joku muukin voi tulla valituksi. Virallisia kelpoisuusehtoja ei ole.

  • Pääesikunnan päällikkö Vesa Virtanen, 57. Aiemmin Kainuun prikaatin komentaja. Kansainvälisiä tehtäviä ja opintoja.
  • Puolustusvoimien sotatalouspäällikkö Mikko Heiskanen, 60. Aiemmin sotilasedustaja EU:ssa ja Natossa. Kansainvälisiä tehtäviä ja opintoja.
  • Puolustusvoimien strategiapäällikkö Janne Jaakkola, 56. Aiemmin pääesikunnan suunnittelupäällikkönä ja Utin erikoisjääkäripataljonnan komentajana.
  • Pääesikunnan tiedustelupäällikkö Juha Vauhkonen, 61. Aiemmin sotilasedustaja EU:ssa ja Natossa. Kansainvälisiä tehtäviä.
  • Maavoimien komentaja Pasi Välimäki, 58. Aiemmin Karjalan prikaatin komentaja. Kansainvälisiä tehtäviä ja opintoja.
  • Merivoimien komentaja Jori Harju, 59. Aiemmin Suomenlinnan rannikkorykmentin komentaja. Kansainvälisiä tehtäviä.
  • Ilmavoimien komentaja Juha-Pekka Keränen, 55. Aiemmin Satakunnan lennoston komentaja. Valmistelemassa hävittäjähankintaa.
  • Sotilasedustaja EU:ssa ja Natossa Kim Jäämeri, 59. Aiemmin puolustusvoimien strategiapäällikkö, kansainvälisiä tehtäviä ja opintoja.

Puolustusvoimain komentajan nimittää presidentti valtioneuvoston esityksellä. Nimityksen ehtii todennäköisesti tehdä tasavallan presidentti Sauli Niinistö, vaikka komentaja on tehtävässään lähinnä seuraavan ylipäällikön aikana.

Päätöksen valmistelee puolustusministeriö. Haastatteluissa ovat mukana puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) ja puolustusministeriön kansliapäällikkö Esa Pulkkinen.

Korjaus 20.9.2023 kello 17.02: Tarkennettu virke: ”Puolustusvoimain komentajaksi on tarjolla vain miehiä, sillä palveluksessa olevassa kenraalikunnassa ei ole yhtään naista.” Alun perin jutussa luki, että yhtään naista ei olisi vielä edennyt kenraalikuntaan.

Korjaus 20.9. klo 22.10. Korjattu Vesa Virtasen aiempia tehtäviä. Virtanen on toiminut EU:n sotilaskomitean puheenjohtajan adjutanttina, ei puheenjohtajana.

Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit keskustella aiheesta 21.9. klo 23 asti.

Suosittelemme