Hyppää sisältöön

Mielenosoitus säästöjä vastaan keräsi väkeä kaupungintalon edustalle Kouvolassa: ”Antakaa meidän harrastaa!”

Paikalla oli kymmeniä ihmisiä.

Jääkiekkovaatteisiin pukeutuneita ihmisiä portailla ison kyltin kanssa: Antakaa meidän harrastaa.
Mukana mielenilmauksessa oli esimerkiksi bussillinen kiekkoharrastajia AK:n riveistä. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle
Mari Siltanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kouvolassa osoitettiin tänään keskiviikkona mieltä säästöjä vastaan. Kaupungintalon edustalle kokoontui järjestäjän Noora Viitalon arvion mukaan muutamia kymmeniä mielenosoittajia.

Mukana oli esimerkiksi bussillinen kiekkoharrastajia AK:n riveistä. Lakkautuslistalla oleva Inkeroisten jäähalli on heidän kotihallinsa.

Inkeroisista lakkautuslistalla ovat jäähallin lisäksi uimahalli sekä osa Kymenlaakson opiston toimintaa. Lisäksi Anjalankosken teatteri on menettämässä avustukset, jos säästöt toteutuvat suuniteltuina.

Anjalankosken teattrin väkeä portailla ELämä on vakavaa - taide iloista -lakanan kanssa.
Anjalankosken teatterilta on lähdössä avustukset, jos säästölistaus toteutuu. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Paikallaolijat luovuttivat kaksi adressia liikunta- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtajalla Sanna Tähtiselle (sd.). Jäähallin adressissa oli kaikkiaan 2 900 nimeä ja uimahallin adressissa noin 2 000 nimeä.

Nimien keräys jatkuu verkossa luovutuksen jälkeen.

– Tästä näkee mitä mieltä ihmiset ovat. Tätä ei purematta niellä, Noora Viitalo sanoo.

Adressia luovutetaan kaupungin edustajille.
Adressia oli vastaanottamassa Sanna Tähtisen lisäksi myös Kouvolan sivistysjohtaja Veikko Niemi. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Liikunta- ja kulttuurilautakunta päättää ensi vuoden talousarvioesityksestä osaltaan tänään keskiviikkona 20. syyskuuta. Valtuusto päättää ensi vuoden talousarviosta marraskuussa.

Suosittelemme