Taina Kalliokoski ja hänen puolisonsa osasivat odottaa, että esikoisen kanssa tulisi olemaan erilaista. Vaikka kohdussa lapsi oli kunnossa, sisäelinten kehityksessä oli havaittu ongelmia. Muutama viikko ennen suunniteltua sektiota lapsi päätti tulla maailmaan.
Tilanne oli vielä huonompi kuin tiesimme. Lapsi sai hätäkasteessa nimeksi Pietari. Vuorokauden kuluttua hänen elintoimintonsa hiipuivat, Hämeenlinnassa asuva Taina kertoo.
Lääkäri kertoi vaihtoehdot. Joko Pietari pidetään hengityskoneessa, kunnes sydän pysähtyy tai hänet otetaan irti laitteista ja hän saa kuolla äidin syliin.
– Sain pitää lasta sylissä elävänä noin kymmenen minuuttia, jonka jälkeen hän nukkui pois.
Haava pysyy tuoreena, vaikka aika kuluu
Perheen menetyksestä on kuusi vuotta, ja Pietarin kuolemaa on kerrottu moneen kertaan. Vaikka aika kuluu, haava pysyy tuoreena.
Aluksi tapahtunutta oli vaikea käsittää. Tainasta oli tullut äiti, mutta lasta ei ollut. Neljän kuukauden äitiysloma tuli tarpeeseen. Aluksi Taina yritti järkeillä koettua pienemmäksi: aikojen saatossa lapsia on kuollut paljonkin sairauksiin ja monissa maissa lapsikuolleisuus on edelleen korkea.
Vasta puoli vuotta lapsen kuoleman jälkeen menetyksen pysyvyys iski tajuntaan.
– Suostuin suruun. Silloin vasta hyväksyin, että suru voi sairastuttaa, ja että kuolleen lapsen äitiys kulkee aina mukana, hän kertoo.
Sairausloma tarvitsee aina diagnoosin, mutta suru ei ole sairaus
Käpy Lapsikuolemaperheet ry on ajanut Suomeen suruvapaata vuodesta 2021, mutta eduskunnan käsittelyyn asia ei ole toistaiseksi edennyt, kertoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Susanna Uittomäki.
Suruvapaa on käytössä Tanskassa. Kyseessä on 26 viikkoa kestävä perhe-etuus, jonka vanhemmat voisivat halutessaan jakaa. Suruvapaan aikana taloustilanne pysyisi kohtuullisena ja vanhemmilla olisi aikaa akuutista tilanteesta selviämiseen.
Tällä hetkellä lapsen kuollessa vanhemmille kirjoitetaan sairaslomaa erilaisilla diagnooseilla, kuten akuutti stressireaktio tai masennus. Kirjoitetut diagnoosit voivat olla vääriä, sillä surulle ei ole diagnoosinumeroa, ja sairasloma tarvitsee aina diagnoosin, kertoo terveystieteiden dosentti ja surututkija Anna Liisa Aho Tampereen yliopistosta.
Erilaiset diagnoosit voivat myöhemmin haitata vanhempien elämää.
– Henkivakuutuksen saamisessa voi ilmetä vaikeuksia ja asia voi tulla esiin esimerkiksi työpaikkaa vaihtaessa, hän sanoo.
Olisiko suruvapaa auttanut Tainaa?
Kun Pietari kuoli, Taina ei ollut vakituisessa työssä eikä siten työterveyshuollon piirissä. Lääkärit kirjoittivat sairaslomaa kahdeksi viikoksi, sitten kuukaudeksi. Vähän väliä piti todistaa, että suru tekee yhä työkyvyttömäksi.
– Tavallaan lääkärien kontrollointi oli hyväkin asia, mutta toisaalta piti puolustaa omaa oikeutta surra. Otin paineita siitä, miksen toivu nopeammin, kertoo Taina Kalliokoski.
Sekä Aho että Kalliokoski pitävät suruvapaata kustannustehokkaana yhteisten varojen käyttönä. Vaikka Pietari eli vain 26 tuntia, paperirumba tuntui kohtuuttoman raskaalta menetyksen keskellä.
– Kuka väärinkäyttäisi tällaista etuutta? Kalliokoski kysyy.
Suru aiheuttaa monenlaista työkyvyttömyyttä
Surututkija Anna Liisa Ahon mukaan lapsen kuolema aiheuttaa sellaisia oireita, jotka haittaavat työssäkäymistä. Unettomuus, keskittymiskyvyttömyys, muistihäiriöt, motivaation puute, vapina ja sydämentykytykset ovat keskeisiä suruun liittyviä oireita vahvojen tunnereaktioiden lisäksi.
Ahon mukaan vahvat tunnereaktiot tulevat ensimmäisen puolen vuoden aikana, mutta tutkimuksissa on nähty, että jopa 14 vuotta lapsen kuoleman jälkeen voi ilmetä yhtä voimakkaita tunnereaktioita kuin välittömästi kuoleman jälkeen.
Lapsen kuolema on vanhemmille traumaattinen kokemus, eikä se katso lapsen ikää. Lapsen menettäminen tekee vanhemmista työkyvyttömiä erityisesti onnettomuudessa, henkirikoksessa tai itsemurhan seurauksena.
Saako aikuisena menehtynyttä lasta surra?
Maskulainen Laura Koskivaara menetti poikansa sukellusonnettomuudessa kuusi vuotta sitten. Koska Olli, perheen esikoinen oli kuollessaan jo aikuinen mies, 27-vuotias, muiden suhtautuminen perheen suruun vaihteli.
Koskivaara näkee omassa surussaan yhtäläisyyksiä kohtukuoleman kokeneiden kanssa.
– Heille ei koskaan suotu onnea, että lapsi olisi syntynyt elävänä. Koemme molemmat kuin äänioikeudettomina surua siitä, minkä ikäistä lasta saa surra.
Psykoterapeuttina työskentelevä Koskivaara kuvailee Ollin kuoleman jälkeisiä päiviä ja viikkoja käsittämättömiksi. Missään ei tuntunut olevan enää mitään järkeä, mutta silti oli toimittava.
– Suru vei ihmisen kognitiivisen kapasiteetin, aivot kuin sammuivat yhden asiaan tehtyään.
Lapsensa menettäneitä kohdellaan epätasa-arvoisesti
Surututkija Aho sanoo, että Suomessa lapsen kuoleman kokeneiden vanhempien välillä on epätasa-arvoa esimerkiksi sairauslomien suhteen. Siihen vaikuttavat työnantajan asenne ja asuinpaikan palveluverkosto.
Työnantajille ei ole tällä hetkellä yhtenäistä ohjeistusta vanhemman vapaista ja taloudellisista etuuksista, jos työntekijän lapsi menehtyy. Yksi palaa osa-aikatyöhön, toinen ei palaa töihin enää koskaan.
Laura Koskivaara jäi Ollin kuoleman jälkeen sairauslomalle, mutta palasi töihin hautajaisten jälkeen. Hän kannattaa Käpy ry:n ajamaa suruvapaata, vaikka itse halusi mennä töihin päästäkseen surua pakoon.
– Suru ei tosiaan ole sairaus, mutta pahimmillaan voi viedä työkyvyn pitkäksi aikaa. Suruvapaa takaisi vanhemmille mahdollisuuden olla työkyvyttömyyden vuoksi poissa töistä, nyt pidempään sairauslomaan tarvitaan masennusdiagnoosi, joka ei ole sama asia kuin työkyvyn vievä suru.