Hyppää sisältöön

Yle selvitti, mikä etu vietiin työntekijöiltä, jotka marssivat ulos Helsinki-Vantaalta

Ulosmarssi Helsinki-Vantaalla liittyi lippuetuun, joka koski noin tuhatta lentoasemilla työskentelevää henkilöä. Ulosmarssissa oli mukana noin 500 työntekijää.

Finnairin lentokoneita lentoaseman edustalla.
Maahuolintayhtiöiden työntekijät marssivat ulos, kun kuulivat Finnairin lopettavan vyöhykelentolippujen tarjoamisen heille. Kuva: Esa Syväkuru / Yle
Linda Tammela
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsinki-Vantaan lentoaseman maapalveluiden työntekijät marssivat ulos tiistaina iltapäivällä. Lentoaseman työntekijät saivat ilman ennakkovaroitusta tietää, että Finnair lopettaa tarjoamasta sen maahuolintapalveluista vastaavien yritysten työntekijöille työsuhde-edun kaltaisia vyöhykelentolippuja.

Etu koski noin tuhatta lentoasemilla työskentelevää ja mielenilmaukseen osallistui arviolta noin 500 maapalveluiden työntekijää.

Mielenilmaus oli spontaani reaktio tietoon, joka tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, sanoo Ilmailualan unionin liittosihteeri Sami Rajala.

– Lentoyhtiö tai yritykset eivät käyneet minkäänlaisia keskusteluja työntekijöiden, heidän edustajiensa, ammattiosaston tai liiton kanssa. Kyseessä oli vain yksipuolinen ilmoitus ja sillä hyvä, kertoo Rajala.

Työntekijäryhmä kokee tukeneensa lentoyhtiötä

Hän sanoo, että työntekijät odottivat pikemminkin positiivisia uutisia, sillä viime vuodet ovat lentoalalla olleet hankalia.

– Finnair tiedotti aikaisemmin, että he pohtivat muutoksia henkilöstön lippuetuun. Oletus oli, että sitä olisi ehkä jollain tavoin parannettu tai kehitetty, mutta lopputulos harmillisesti oli ihan päinvastainen, Rajala kuvailee.

– Kaupanpäälliseksi hiertää erityisesti, että tässä viimeiset vuodet on tietysti olleet hankalia lentoalalla. Juuri tähän työntekijäryhmään kuuluneet ovat ihan oikeutetusti kokeneet, että he ovat tukeneet ennen kaikkea korona-aikana lentoyhtiötä.

Rajala kertoo, että työntekijät ovat sopineet erilaisia säästösopimuksia, luopuneet kahden vuoden palkankorotuksistaan ja olleet pitkillä lomautusjaksoilla.

– Ja silti he ovat pysyneet alalla, hän sanoo.

Tällaisesta lippuedusta on kyse

Työsuhde-eduksi nähdyn vyöhykelentolipun juuret juontavat vuoteen 2009, kun Finnair ensimmäistä kertaa ulkoisti palveluitaan. Liikkeenluovutuksen yhteydessä päädyttiin ratkaisuun, jossa työntekijät olivat oikeutettuja niin sanottuun vyöhykelentolippuun. Järjestely on jatkunut muidenkin yritysjärjestelyjen osana, Rajala kertoo.

– Yleisestä ymmärryksestä poiketen kyseessä ei ole mikään ilmainen lippu, vaan hieman edullisempi maksettava lippu, joka oikeuttaa lentokoneeseen pääsyyn, mikäli siellä on vapaita paikkoja. Kyseinen lippu ei siis oikeuta millään tavalla paikkavaraukseen, kertoo IAU:n Rajala.

Lisäksi maahuolintayhtiöiden palveluksessa työskentelevien henkilöstölippu on heikompitasoinen kuin Finnairin oman henkilökunnan lippu. Rajala kertoo, että matka maksaa muille kuin Finnairin työntekijöille enemmän, jonka lisäksi lentokoneeseen pääseminen on epätodennäköisempää.

Niin sanotussa senioriteettijärjestelmässä siis Finnairin työntekijät ohittavat maahuolintayhtiöiden työntekijät.

Millainen kompensaatio etuuden tilalle?

Ilmailualan unioni IAU ei ole tapauksessa neuvottelujen osapuolena, sillä kyseessä ei ole työehtosopimukseen liittyvä kiista. Rajala toivoo, että ratkaisuksi löydettäisiin jonkinlainen kompensaatio.

– On osapuolten neuvoteltavissa, että millä tavoin menetetty työsuhde-etuus kompensoitaisiin niin, ettei siitä synny työntekijöille haittaa, sanoo Rajala.

Palvelualojen työnantajien Paltan mukaan asiakasedun poistuminen ei velvoita työnantajaa kompensaatioon.

Ilmailualan unioni ei järjestänyt tiistaista mielenilmausta. Mielenilmaukseen osallistuneet henkilöt työskentelevät Aviator Airport Services Finlandissa, Swissport Finland Oy:ssa sekä RTG Ground Handling Oy:ssa Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Kyseisten firmojen työntekijöiden pääluottamusmiehet eivät halunneet kommentoida asiaa Ylelle.

Yle pyysi kommentteja myös Finnairilta, mutta yhtiöstä ei vastattu kysymyksiin keskiviikkoiltana.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 21.9. kello 23:een saakka.

Juttua päivitetty 21.9. kello 14.26: Korjattu kuvatekstistä virhe, jossa väitettiin Finnairin lopettaneen maahuolintayhtiöiden työntekijöille kuuluvan työsuhde-edun. Kyse on työsuhde-edun kaltaisesta edusta, ei suoraan työsuhde-edusta.
Kello 14.41 lisätty Paltan näkemys kompensaatiosta.

Suosittelemme