Jyväskylässä jokakeväinen kaupunkifestivaali Yläkaupungin Yö kärsii talousvaikeuksista.
Yläkaupungin Yö kertoo tiedotteessaan, että ensi kevään tapahtuma voi jäädä järjestämättä, ellei yhdistys löydä noin 20 000 euron lisärahoitusta.
– Pääsymaksuttoman festivaalin järjestäminen on pienelle taustayhdistykselle taloudellisesti todella haastavaa. Kulut ovat nousseet vuosi vuodelta muun muassa turvallisuuden, festivaali-infran ja tekniikan osalta, kertoo Yläkaupungin Yö ry:n toiminnanjohtaja Marko Kainulainen tiedotteessa.
Festivaalin tärkein rahoittaja Jyväskylän kaupunki ei voi tiukassa taloustilanteessa lisätä tukeaan tapahtumalle.
– Olemme käyneet kaupungin kanssa rakentavaa dialogia läpi kesän ja kampanjoineet jo viime vuonna rahoitusosuuden saamisesta tämän päivän vaatimalle tasolle, mutta ainakin toistaiseksi turhaan, Kainulainen sanoo.
Viime keväänä yläkaupungin yössä kävijöitä oli 48 000.
Yläkaupungin Yöstä ensimmäistä kertaa tehdyn tapahtuma-analyysin mukaan festivaalivieraat käyttivät erilaisiin palveluihin viikonlopun aikana yhteensä 1,3 miljoonaa euroa.
– Festivaalia on vuosia tehty pitkälti talkoovoimin, mutta kulujen koko ajan kasvaessa tulopuoli ei ole pysynyt mukana. Olemme pystyneet järjestämään kahtena edellisvuotena ison festivaalin muun muassa yksittäisten apurahojen ansiosta. Tänä vuonna vastaavia kertaluonteisia tuloja ei ole saatu. Välivuosi ei ole ensisijainen vaihtoehto, mutta jos vaadittavaa rahoitusta ei saada kasaan, on tapahtuman tulevaisuuden turvaaminen ensisijaista, sanoo Kainulainen
Päätös ensi kevään festivaalin kohtalosta tehdään Kainulaisen mukaan viimeistään alkuvuodesta.
– Toivoisin aktiivista keskustelua ja erilaisia ehdotuksia tapahtuman turvaamiseksi. Olemme avoimia kaikenlaisille yhteydenotoille, summaa Kainulainen.
Yläkaupungin Yö voitti viime vuonna opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän Suomi-palkinnon. Festivaalia on järjestetty 1990-luvulta alkaen.