Rovaniemen Alakorkaloon suunnitellaan 14 hehtaarin kokoista aurinkovoimapuistoa. Paikka sijaitsee vain kymmenen kilometrin päässä napapiiriltä.
Lappilainen energiayhtiö, Neve Oy aikoo jättää rakennuslupahakemuksen Rovaniemen kaupungille lähipäivinä.
Alueen asemakaava sallii aurinkovoimapuiston rakentamisen. Aurinkovoimapuiston arvioitu budjetti olisi noin 8–10 miljoonaa euroa.
Neven toimitusjohtaja Kristian Gullsten arvioi, että uusi puisto tuottaisi vuositasolla sähköä noin 10 000 megawattituntia. Se vastaa noin 500 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosittaista energiakulutusta.
Rahoitusta haetaan EU-ohjelmasta, joka jakaa yhteensä 40 miljoonaa euroa Suomen aurinkovoimahankkeisiin. Rahoitushakemuksella on kiire, sillä hakuaika päättyy tämän kuun lopulla.
Aurinkovoiman osuus energiamuotona lisääntyy koko ajan
Aurinkovoiman osuus Suomen sähköntuotannosta on kasvanut viime vuosien aikana. Fingrid ennustaa kapasiteetin kasvavan tulevaisuudessa lähes kymmenkertaiseksi.
Rovaniemellä aurinkovoimahanke tuli ajankohtaiseksi rahoitushaun myötä, sanoo Neven toimitusjohtaja Kristian Gullsten.
– Neve etsii aktiivisesti uusiutuvan energian investointimahdollisuuksia sekä aurinko- että tuulivoimaan. Tänä keväänä aukesi mahdollisuus hakea rahoitusta EU:n RENEWFM-ohjelman kautta, joten tartuimme siihen.
Ohjelma pyrkii edistämään siirtymistä puhtaampaan energiaan ja tukemaan Euroopan vihreän kehityksen tavoitteita, kuten ilmastoneutraaliutta.
Kristian Gullsten uskoo, että aurinkoenergian osuus kasvaa edelleen.
– Uskon että aurinkovoiman tuotanto lisääntyy. Se on uusiutuvaa, päästötöntä energiaa ja siihen liittyy vain vähän maisemallisia haittoja.
Lapissa myös Tornioon ja Simoon on suunnitteilla aurinkopuisto. Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan professori Peter Lund on aiemmin kertonut, että aurinkosähkö on hyvinkin sopiva ja kannattava energiamuoto pohjolassa. Hänen mukaansa kolme suurinta haastetta ovat marras-, joulu- ja tammikuu. Kesällä taas auringonsäteilyä tulee enemmän kuin Keski-Euroopassa.