Hyppää sisältöön

SDP syytti hallituksen ajavan Suomen törmäyskurssille – Orpo: Vasemmistohallitus jätti velkataakan

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) ihmetteli eduskunnan kyselytunnilla vasemmistopuolueiden huolestuneisuutta velanotosta.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen kysyi pääministeri Petteri Orpolta (kok.) leikkauksista.
Anne Orjala
Avaa Yle-sovelluksessa

Oppositio SDP:n johdolla hiillosti hallitusta sen kaavailemista leikkauksista eduskunnan kyselytunnilla.

Velkaantumisen taittamiseksi hallitus etsii säästöjä monista eri kohteista. Esimerkiksi sosiaaliturvaan on tulossa leikkauksia.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen katsoo, että hallitus on politiikallaan luomassa yhteenkuuluvuuden sijaan toivottomuuutta ja eripuraa.

– On erikoinen arvovalinta leikata kaikkein heikoimmassa asemassa olevien elintasosta ja vieläpä laskusuhdanteessa, Tuppurainen sanoi.

– Onko mitenkään viisasta ajaa Suomi törmäyskurssille taantuman kynnyksellä? hän jatkoi.

Hän kysyi pääministeri Petteri Orpolta (kok.), miten tämä huolehtii kansakunnan yhtenäisyydestä.

Orpo korosti talouden vakavaa tilannetta. Hän sanoi, että jos muutosta ei tehdä, esimerkiksi suomalaisten peruspalvelut ja huolenpito heikoimmassa asemassa olevista ovat uhattuna.

– Toivon, että pystymme rakentavaan keskusteluun. Ei yliampuvaa syyttelyä ja pelottelua, vaan rakentavasti etsitään yhteisiä tekijöitä.

Kurvinen moitti Orpon tapaa kertoa budjettiehdotuksesta

Hallitus kertoi tiistaina budjettiehdotuksesta, että valtio ottaa ensi vuonna yli miljardi euroa enemmän velkaa kuin vielä kuukausi sitten arvioitiin.

Orpon mukaan edellisen ”vasemmistohallituksen jättämän velkataakan” korjaaminen vie aikaa.

– En muista tässä salissa viime vuosina kuulleeni näin paljon huolestuneisuutta velasta kuin nyt tänään kuuluu sieltä vasemmalta, sanoi valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.).

Purra vastasi kyselytunnilla kysymykseen yritystuista.

Budjettiehdotuksessa esimerkiksi työn verotus kevenee ja jengirikollisuutta torjutaan.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen katsoi, että Orpo oli budjettiehdotusta esitellessään tiedotustilaisuudessa kuin pölynimuria myyvä ”ostoskanavan myyntitykki”.

– Kaikkea hienoa, fantastista, upeaa oli budjetissa, mutta isot leikkaukset jätitte kertomatta. Se ei ollut kovin tyylikästä, eikä mielestäni oikein sivistysvaltion politiikkaan sopivaa.

Orpo ei kommentoinut kyselytunnilla Kurvisen kuvausta.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen ei ollut tyytyväinen Orpon tapaan kertoa budjetista tiedotustilaisuudessa.

Vilkas politiikan viikko tarjoaa monia aiheita

Politiikan viikko on ollut vilkas.

Budjettiriihen lisäksi SAK:n alaiset ovat lisänneet painetta hallitusta ja sen suunnittelemia leikkauksia vastaan. Ne kertoivat torstaina iltapäivällä, että tiedossa on protesteja, mielenilmauksia ja ulosmarsseja.

Työtaistelutoimet eivät kuitenkaan nousseet esiin kyselytunnilla.

Kyselytunnilla erityisesti oppositiolla on mahdollisuus kysyä hallitukselta ajankohtaisista aiheista.

Voit katsoa koko kyselytunnin alta:

Voit keskustella aiheesta perjantaihin 22. syyskuuta 2023 kello 23:een saakka.

Suosittelemme