Hyppää sisältöön

Vaasa-Varsova bussireitti on ollut suosittu – Flixbus avamaassa uusia reittejä Suomessa

Reitin suosituimmaksi väli on ollut Turun ja Helsingin välinen yhteys. Kolmanneksi suosituin lähtökaupunki Suomessa oli Vaasa. Suomen ulkopuolelle matkattiin eniten Viroon ja Puolaan.

En limegrön buss från företaget Flixbus vid Vasa busstation.
Vaasasta on päässyt bussin kyydissä Varsovaan heinäkuun lopulta lähtien. (arkistokuva) Kuva: Jasmine Urwäder / Yle
Ulla Kuivasmäki

Flixbus on osoittautunut suosituksi, kertoo linja-autoreitin Vaasan ja Puolan Varsovan välillä heinäkuun lopulla avannut yhtiö tiedotteessaan.

Flixbussin mukaan linja-autojen keskimääräinen käyttöaste ylitti selvästi yhtiön uusien reittien kysynnän keskiarvon.

Reitin suosituimmaksi väliksi on osoittautunut Turun ja Helsingin välinen yhteys. Kolmanneksi suosituin lähtökaupunki Suomessa oli Vaasa.

Yhtiön keräämä data 27.7.- 27.8. kertoo, että 65 % varatuista matkoista tehtiin Suomen rajojen sisällä.

Suomen rajojen ulkopuolelle suuntautuvilla matkoilla suosituimmiksi kohdemaiksi nousivat Viro ja Puola.

Yhtiö suunnittelee avaavansa uusia reittejä Suomessa, kertoo Flixbus tiedotteessaan.

– Harkitsemme uusien kotimaan reittien ja kansainvälisten yhteyksien avaamista keväällä 2024 yli 20 eri kohteeseen Suomessa. Olemme myös halukkaita tekemään yhteistyötä paikallisten bussioperaattoreiden kanssa samalla , FlixBusin Puolan, Ukrainan ja Baltian maiden toiminnoista vastaava johtaja Michal Leman.

Suosittelemme